Kirjoittaja: TUOMAS LAITINEN
Esityksestä
Yleisöruumis on teatteritapahtuma, joka toteutuu yhdessä lukemalla. Se käsittelee teatteriyleisön kollektiivista ruumiillista älykkyyttä ja ohjaa yleisön katseen itseään kohti. Se on esitys ilman esiintyjiä; sen sijaan se koostuu useista yleisön saatavilla olevista lukuesineistä. Nämä esineet ehdottavat erilaisia asetelmia ja kokemuksia: esimerkiksi purkautuvia paperirullia, revittyjä rakkauskirjeitä, syötyjä sanoja ja vedenalaisten kirjojen sivuja kääntelevien käsien joukkoa. Esitys kutsuu ajattelemaan sitä, mitä on olla esityksen yleisö.
Prosessista
Yleisöruumiin materiaalit ovat kehittyneet neljän vuoden mittaisen taiteellisten kokeilujen sarjan myötä. Sarja käynnistyi tammikuussa 2018 järjestetyssä tutkimusseminaarissa, jossa käytin osana presentaatiotani tulostettua, taitetun A4-arkin muotoista käsiohjelmaa. Sen jälkeen päätin vähentää esityksen muut osat minimiin ja aloin varioida samankaltaista asetelmaa, jossa yleisö lukee tekstiä, joka ohjaa pohtimaan yleisön ilmiötä. Olen toteuttanut tässä sarjassa yli 20 tutkimusesitystä erilaisissa yhteyksissä, mm. Dansehallerne-järjestön tapahtumassa Kööpenhaminassa, Baltic Circle -festivaaleilla Helsingissä, tutkimuspaviljongissa Venetsiassa, performanssisymposiumissa Palestiinassa sekä performanssifilosofisessa konferenssissa.
Tutkimusesitysten sarja liittyi osaksi Todellisuuden tutkimuskeskuksen ja Liikkeellä marraskuussa -festivaalin ohjelmaa syksyllä 2021, jolloin osana festivaaliohjelmistoa toteutettiin Time to Audience -nimisen, paperirullan lukemiseen perustuvan esityksen ensimmäinen näytös. Esitys tapahtui useissa paikoissa, samaan aikaan. Toinen näytös järjestettiin osana Ebb & flow -näyttelyä Kuvataideakatemian Kuva/Tila-gallerissa 2.12.2021-30.1.2022. Tämä näytös puolestaan tapahtui samassa paikassa, mutta eri aikoihin – kerran päivässä näyttelyjakson ajan. Lisäksi Yleisöruumiista järjestettiin yleisölle avoin work-in-progress-versio toukokuussa 2022, myös osana Liikkeellä marraskuussa -festivaalin ohjelmaa.
Prosessi on ollut Esittävien taiteiden tutkimuskeskus Tutken seminaariohjelman, väitöstutkimuksen ohjaustapaamisten sekä Taideyliopiston väitöstutkijoiden muodostaman tutkimusyhteisön väliseen ajatustenvaihdon ehdollistama. Lisäksi lukuesitysten sarja on muotoutunut suhteessa esityspaikkojen erityispiirteisiin. Tärkeässä roolissa työskentelyssä oli myös Koneen säätiön Saaren kartanon residenssi, jossa ensimmäinen luonnos esityksen kokonaisuudesta kehittyi sekä keskustelut Liikkeellä marraskuussa -festivaalin Kerstin Schrothin ja Isabel Gonzálezin sekä Todellisuuden tutkimuskeskuksen Julius Elon ja Katja Kirsin kanssa.
Tällainen pitkä ja monivaiheinen prosessi sisältää runsaasti tutkimuksen kannalta mainitsemisen arvoisia asioita, jotka eivät kuitenkaan sovi tämän kirjoituksen yhteyteen. Niistä voi lukea tarkemmin myöhemmin julkaistavasta väitöstutkimukseni kommentaarista.
Akateemisen ja ei-akateemisen tutkimuksen rinnakkaisuudesta
Yleisöruumis on sekä väitöstutkimukseni esitarkastettu taiteellinen osa että Todellisuuden tutkimuskeskuksen ohjelmistoon sisältyvä esitys. Siten se asettuu sekä akateemisen taiteellisen tutkimuksen että akatemian ulkopuolella tapahtuvan taiteellisen tutkimuksen kehykseen, mistä mahdollisesti seuraa sekä toisiaan täydentäviä että keskenään ristiriitaisia piirteitä ja tarpeita. Yksi tämän kirjoituksen kannalta olennainen kysymys on se, mikä on tutkimusraportti.
Todellisuuden tutkimuskeskuksen kontekstissa tutkimusraportti on tarkoittanut vapaamuotoista kirjoitusta – viime vuosina sellaista, joka soveltuu blogialustalle. Kirjoitusta sovelletaan tai lainataan myös yhdistyksen toimintakertomuksessa, jonka ensisijainen tarkoitus on rahoittajille ja yhteistyökumppaneille viestiminen – todisteena vastuullisesta rahan ja resurssien käytöstä ja toiminnan arvosta jatkorahoituksen ja muun tuen kannalta. Todellisuuden tutkimuskeskus ei ole toistaiseksi laatinut ohjeita raportin valmistamiseen, eikä sen tarvitse läpäistä kriittistä arviointia ennen julkaisemistaan.
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa, Esittävien taiteiden tutkimuskeskus Tutkessa suoritettavien väitöstutkimusten kontekstissa yksittäinen esitarkastettava taiteellinen työ asettuu osaksi väitöstutkimuksen kokonaisuutta. Tuossa kokonaisuudessa raportin virkaa tekee kommentaari, väitöstutkimuksen taiteellisille osille rinnakkainen osa, jonka “tulee osoittaa kykyä analysoida, artikuloida, käsitteellistää ja teoretisoida taiteellisia tutkimusasetelmia sekä kontekstualisoida niitä taiteelliselle tutkimukselle ominaisilla tavoilla”. Väitöstutkimus itsessään on usean vuoden mittainen prosessi, jossa taiteilija etsii tapoja asettaa työnsä osaksi akateemista perinnettä ja sen sisällä kehittyvää uutta taiteellisen tutkimuksen alaa. Taiteelliset osat ja kommentaari arvioidaan ja haastetaan kahden yliopiston palkkaaman meritoituneen tarkastajan toimesta ja väitöstutkijan täytyy puolustaa tutkimustaan väitöstilaisuudessa, jossa vastaväittäjät asettavat hänelle kriittisiä kysymyksiä tutkimuksen sisällöstä.
Kommentaari asettuu osaksi akateemista viittauskäytäntöä, mikä tarkoittaa, että taiteilijan täytyy sen puitteissa kontekstualisoida työnsä: kertoa lukijalle, minkä muiden töiden rinnalla hänen tulisi tätä tutkimusta tarkastella. Onko joku muu tehnyt jotain samankaltaista aiemmin? Miten tämä eroaa siitä? Onko jonkun ajattelijan tuotanto ollut olennaista tälle tutkimukselle? Onko tarpeen tuntea joitain muita taideteoksia ymmärtääkseen tämän merkityksen? Tämänkaltaiset viittauspisteet, lainaukset ja inspiraation lähteet on kirjoitettava avoimesti esiin ja lukijalle on ilmaistava tarkasti, mistä hän voi löytää lainatut tai sovelletut sisällöt. Tämän järjestelmän seurauksena esimerkiksi plagiointi on kielletty, eli muita ei saa lainata salaa. Edes itseään ei saa lainata salaa, mikä tarkoittaa, että en voi siirtää tämän tekstin osia kommentaariin muuten kuin lainaamalla itseäni ja mainitsemalla tämän blogin lähteenä 1.
1 Tässä tekstissä ei ole lähdeviitteitä.
Tästä voi jo päätellä, että akateeminen ja ei-akateeminen taiteellisen tutkimuksen konteksti toimivat hyvin erilaisin periaattein. Lainatakseni itseäni:
In the field of experimental art, I had become used to everyone working undisturbed – with both good and bad consequences. Performances and publications vanished into thin air and any feedback, especially thoughtful or critical, was so unusual as to be an exception. In the academy things were different. Not a word could pass my lips without circling back to me as a responsibility. Every thought had been thought by someone else before, and there was always someone to tell me about it. Nothing was approved as publishable without a peer review of experienced colleagues. ‘Academic’ started to mean to me an idea that is articulated in relation to the history of thinking, a state of constant self-reflexivity and a practice of conscious responsibility for your actions. If agents in the field of experimental art were bold, bodily and self-absorbed, in the academic field they were conscientious, intellectual and responsible.2
2 Paitsi tämä: Laitinen, Tuomas: Artistic Research as a Pedagogical Approach. Kirjassa Korkeaoja, Aapo (toim.): Performance Art in Practice. Pedagogical Approaches. Worthwise 2022, s.16.
Tästä seuraakin kysymys siitä, miten tutkimusta pitäisi akatemian ulkopuolella määritellä, arvioida, arvottaa, asettaa suhteeseen? Vai onko riippumattomuudella arvoa itsessään?
Yleisöstä
Yksi taiteellisen tutkimuksen keskeisistä kysymyksistä on taiteen ja tutkimuksen suhde. Taiteelliset tutkijat ovat tulkinneet uudelleen, hämärtäneet, pervouttaneet ja moninaistaneet sitä, miten tutkimuksellisuus sijoittuu suhteessa taiteen tekemiseen. He ovat haastaneet taiteen tutkimuksen perinteisen jaon, jossa ensin tehdään taideteos, jota sitten käsitellään tutkimuksen keinoin. Taide käyttää hyväkseen akateemisen perinteen muotokieltä ja tutkimuksen sisältö vaikuttaa sen esillepanoon.
Myös Yleisöruumiissa taide ja sen teoreettinen käsittely kietoutuvat toisiinsa. Merkittävä osa esityksen sisällöstä oli kirjoitusta, joka käsittelee eri tavoin yleisön ilmiötä, joka puolestaan oli tutkimukseni aihe. Vaikka tutkimukselle oli ensisijaisen tärkeää juuri tietynlainen, paikkaan ja aikaan sitoutunut esitysmuoto, olen mahdollistanut teksteihin tutustumisen myös esitystapahtuman laajennuksena, toisessa ajassa ja paikassa. Tutkimuksen sisältöihin pääsee hyvin kiinni tutustumalla noihin materiaaleihin.
Lainaan tässä teoksesta vain yhtä minulle keskeistä kohtaa, joka esittää teoreettisen mallin siitä, miten yleisöruumiin voi ajatella muodostuvan. Tämä malli sisältyi rakkauskirjeeseen, joka oli yksi esityksen osioista (kuvissa kirjekuoret seinillä, luetut kirjeet revittyinä, avonainen ruskea kartonkikuutio matolla). Olkoon tämä tähän yhteyteen mitoitettu tutkimustulos. Mikäli haluat kouriintuntuvan otteen aiheeseen, tulosta oheiset sivut A4-arkin kahdelle puolelle, leikkaa ääriviivoja myöten ja taittele kuutioksi.
