FI
Ylimuonion urheiluteatterin esittämä kirjailija Essi Kummun käsikirjoittama ja ohjaama teos seuraa miten 1930- ja 40-luvulla julkaistuja monella tapaa feministisiä ja radikaaleja teoksia on vastaanotettu kirjallisuuspiireissä ja miten niiden feministis-vasemmistolaista poliittisuutta ei yksinkertaisesti osattu tunnistaa arvovaltaisten aikalaiskriitikoiden toimesta.
Vastaanotto oli usein jopa naisvihamielistä. Tämä on johtanut ajan keskeisimpien naispuolisten kirjailijoiden marginalisointiin ja unohdukseen. Lukuteatterissa luetaan ääneen katkelmia Iris Uurron, Tyyne Maija Salmisen, Elvi Sinervon ja Katri Valan 1930-luvun tuotannosta. He olivat vuonna 1936 perustetun vasemmistolaisen kirjailijaryhmä Kiilan perustajajäseniä.
Teos pohjautuu Minna Henrikssonin prosessissa olevaan taideteokseen Kiila Feminist Archive, joka jäljittää feministisiä motiiveja ryhmän perustamiselle ryhmään yhdistetyn vasemmistolaisuuden ja fasisminvastaisuuden rinnalla. Kiilan arkistot 1930-luvulta ovat kadonneet ja myöhempi historiankirjoitus ei ole kirjannut siihen feministisiä aiheita. Henriksson on näiden Kiilassa 1930-luvulla toimineiden kirjailijoiden jullkaistujen teosten kautta pyrkinyt löytämään feminismin ja vasemmistolaisuuden risteymiä, jotka mahdollisesti olivat motiivina ryhmän perustamiselle.
Kirjallisuuskatkelmia lomittavat luennat teosten saamasta arvostelusta. Piirtyy käsitys niistä keinoista, joilla naiskirjailijoita on alistettu ja lannistettu ajan saatossa. Kiilalaiset naiset ovat lukuteatterissa tapausesimerkki, mutta sama kohtalo on ollut valitettavasti usealla muullakin kirjailijalla, kuvataiteilijalla ja säveltäjällä. Historia on unohdettuja naistaiteilijoita täynnä. Kuinka voisimme nostaa heidän teoksiaan sieltä uuteen valoon?
EN
This performance is performed by Ylimuonion urheiluteatteri, written and directed by author Essi Kummu, traces how works published in the 1930s and 1940s—which were feminist and radical in many ways—were received in literary circles, and how their feminist leftist political stance was simply not recognised by influential critics at the time.
The reception was often even misogynistic. This has led to the marginalization and oblivion of some of the most significant female writers of the time. In the reading theater, excerpts from the 1930s works of Iris Uurro, Tyyne Maija Salminen, Elvi Sinervo, and Katri Vala are read aloud. They were founding members of Kiila, a left-wing writers’ group established in 1936.
The work is based on Minna Henriksson’s artwork-in-process, Kiila Feminist Archive, which traces the feminist motivations behind the group’s founding alongside the left-wing and anti-fascist ideologies associated with it. Kiila’s archives from the 1930s have been lost, and later historiography has not documented feminist themes within them. Through the published works of these writers active in Kiila in the 1930s, Henriksson has sought to uncover the intersections of feminism and leftism that may have served as the motivation for the group’s founding.
Excerpts from the literature are interspersed with lectures on the critical reception of the works. A picture emerges of the ways in which women writers have been subjugated and discouraged over time. The women of Kiila are a case in point in the reading theatre, but unfortunately, many other writers, visual artists, and composers have suffered the same fate. History is full of forgotten female artists. How might we bring their works out of obscurity and into the light?
Esitys
Lauantai 23.5.2026 klo 18.00
Sijainti: Parvisali, Tekstin Talo Lintulahdenkatu 3
Kieli: suomi
LIPUT
10-40€
Lippukauppa
Performance
Friday, May 23, 2026, at 6:00 p.m.
Location: Parvisali, Tekstin Talo Lintulahdenkatu 3
Language: Finnish
TICKETS
€10–40
Ticket shop