Kuvat: Sanni Siira
Minä katson sinua kun sinä katsot minua katsomassa sinua… Mihin sinun katseesi loppuu ja mistä minun katseeni alkaa? Katse ei ole kummankaan, se on suhde, johon osallistutaan.”
Suuren ikkunan takaa yleisöä katsoo kolmetoista esiintyjää. Ikkuna jakaa esityspaikan katsomoon ja näyttämöön, jotka muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Esiintyjien rauhallinen katse liikkuu tilassa, henkilöissä, tulee ja menee ja kutsuu mukaan katsomaan.
Koreografi-ohjaaja työpari Matilda Aaltosen ja Joel Teixeira Nevesin teos Voyeur on sanaton esitys, jonka keskiössä on esiintyjien ja yleisön välinen suhde. Se käsittelee katsomisen tapahtumaa ruumiillisen kommunikaation kautta.Teoksen prosessi käynnistyi Teatterikorkeakoulussa vuonna 2017 ja viimeisin esitys sai ensi-iltansa 7.2.2020 Sivuaskel-festivaalilla Helsingissä osana Todellisuuden tutkimuskeskuksen pääohjelmistoa.
Kaiken kaikkiaan Voyeuria on vuosina 2017-2020 esitetty kolmen eri työryhmän kanssa, yhteensä 20 kertaa, kolmella eri näyttämöllä. Näyttämösovituksia yhdistivät sama lavasteratkaisu (ikkuna) ja osa esiintyjäntyöllisistä tehtävistä. Aluksi teosta suunniteltiin yhdessä Pauliina Sjöbergin kanssa. Vuonna 2020 teoksen esityskautta seurasi tutkija Sanna Ryynänen (FT). Voyeur on osa Koneen Säätiön rahoittamaa tutkimushanketta (2020–22), jossa Ryynänen tutkii teatteria ja esittäviä taiteita yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta.
Raportissa teosta tarkastelevat esiintyjä-koreografi Matilda Aaltonen, ohjaaja Joel Teixeira Neves, esiintyjä Marlon Moilanen ja tutkija Sanna Ryynänen. He pyrkivät reflektoimaan oman taiteellisen työskentelynsä kautta teosta, jonka prosessi on yhä käynnissä. Raportti julkaistaan neljässä osassa syksyllä 2020. Tässä ensimmäisessä osassa projektista kirjoittaa ohjaaja Joel Teixeira Neves.
Työryhmä
- Koreografia, konsepti, ohjaus: Matilda Aaltonen & Joel Teixeira Neves
- Valosuunnittelija: Mia Jalerva
- Äänisuunnittelija: Mitja Nylund
- Pukusuunnittelija: Justus Kantakoski
- Skenografi: Joel Teixeira Neves
- Lavastuksen toteutus: Joel Teixeira Neves ja Tomi Sopanen
- Tuottaja: Titta Halinen
- Valokuvaaja: Sanni Siira
- Visuaalinen ilme: Samuli Laine
- Esiintyjät: Matilda Aaltonen, Taru Aho, Wilhelm Blomberg, Kira Heimonen, Susanna Kinnunen, Viki Kontopoulou, Vilma Lehtovaara, Janna Loukas, Teo Mattila, Marlon Moilanen, Maija Mustonen, Paula Nousiainen ja Ronja Syvälahti.
- Tuotanto: Todellisuuden Tutkimuskeskus
Esitykset: Zodiak – uuden tanssi keskuksessa osana Sivuaskel-festivaalia 7.-8.2.2020 (neljä esitystä) ja teatteritalo Universumissa 13. -16.2.2020 (kuusi esitystä). Katsojia yhteensä 489.
Joel Teixeira Neves teoksesta Voyeur
Voyeur-trilogia
Voyeur on osa esitystrilogiaa, johon kuuluvat teokset Peep Show (2016), Voyeur (2017-) ja Soft Message Service(2018). Olen toiminut näiden teosten työryhmissä ohjaajana ja näkökulmastani teokset käsittelevät ihmisten välistä kommunikaatiota ruumiillisen kanssakäymisen kautta. Teoksia yhdistävät kysymykset mitä on osallistuminen katsomalla ja kuinka katsotuksi tuleminen vaikuttaa kokemukseemme. Esitykset ehdottavat yleisölle osallisuutta, joka suoraan vaikuttaa esityksen tapahtumiin.
Trilogian ensimmäinen osa Peep Show esitettiin vuonna 2016 Taideyliopiston Vapaan Taiteen Tilassa. Peep Show oli yhden esiintyjän show yhdelle katsojalle kerrallaan. Skenografi Arto-Oskar Reunasen kanssa rakensimme tilaan 3x6x3m kokoisen kopin, jonka jakoi keskeltä kahtia peilaava ikkuna. Ikkunan molemmat puolet lavastettiin muutoin samalla tavalla, mutta katsomon puolelle oli sijoitettu kolikkoautomaatti, jota yleisön jäsen käytti markan kolikoilla. Kolikot käynnistivät yhteensä viisi viiden minuutin mittaista kohtausta. Kohtauksissa valotilanne avasi kohtauksia peilaamalla katsomon tilaa, paljastamalla ihmisestä tyhjän näyttämön ja lopulta esiintyjän näyttämöllä. Viimeisessä kohtauksessa esiintyjän tehtävänä oli luoda yleisön jäsenelle kokemus tämän omasta esiintyjyydestä. Jo teoksen harjoituskauden aikana esityksen aihe ja temaattinen laajuus sekä toteutuksen haasteet alkoivat näyttäytyä selkeinä. Yhdelle katsojalle kerrallaan toteutettu esitys voi saada aikaan hyvin intiimin ja syvän kohtaamisen yleisön jäsenen kanssa. Tällaisessa esityksessä yleisön jäseneen kohdistuva jakamaton huomio voi kuitenkin helposti muodostua tekijäksi, joka estää tätä keskittymästä omaan kokemukseensa ja tekemästä tästä lähtökohdasta päätöksiä. Tämän huomion noustua esiin syttyi idea teoksesta, jossa tapahtumat jakaantuvat suuremmalle näyttämölle, useamman esiintyjän avulla ja suuremmalle yleisölle.
Voyeur esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 Teatterikorkeakoulussa, jolloin se oli osa opintojani ohjauksen koulutusohjelmassa. Syksyllä 2019 Voyeur esitettiin Outokummussa Riveria tanssin koulutuksen opiskelijoiden kanssa. Teoksen ensimmäisessä näyttämöversiossa tilan halkaisi 12x3m kokoinen ikkuna, näyttämöllä oli 15 esiintyjää hyvin erilaisista taustoista ja katsomossa vain 15 katsojaa kerrallaan. Vuoden 2017 esitys oli kahteen myöhempään versioon verrattuna kaikkein runsain: esitys alkoi vartin pituisella osuudella, jossa yleisö tuijotti omaa peilikuvaansa. Kaikki kohtaukset oli venytetty maksimimittaansa ja esitys päättyi tilanteeseen, jossa esiintyjät siirtyivät katsomoon istumaan yleisön lomaan.
Riveria tanssin koulutuksen opiskelijoiden kanssa syksyllä 2019 toteutettu Voyeur toimi ryhmänvetäjille osaksi valmistautumisena kevään 2020 prosessiin. Työskentelyssä korostuivat pedagogiset osa-alueet, työskentelyn teoreettinen tausta ja intensiivinen residenssityöskentely. Ryhmänvetäjien päämäärä oli syksyn aikana kehittää esityksen esiintyjäntyöllisiä tehtäviä ja konseptia siten, että ne tukisivat rajoittamatonta yleisömäärää ja antaisivat esiintyjille mahdollisimman laajan ymmärryksen teoksen teoreettisesta taustasta sekä turvallisen ympäristön löytää paikkansa teoksessa.
Trilogian kolmannessa osassa, SMS -Soft Message Service, yleisö osallistui esityksen tapahtumiin digitaalisten viestivälineiden ja sosiaalisen median kautta. Esitys oli Esitystaiteen seuran tuotanto ja se esitettiin kesäkuussa 2018 Kiasma-teatterissa osana URB-festivaalia.
Voyeur 2020
Mikään ohjaamani teos ei ole ollut minulle yhtä tärkeä kuin Voyeur.
Kohdatessamme toisen ihmisen seuraamme aktiivisesti ruumiin asentoja, ilmeitä ja äänenpainoja. Kohtaamisen tilanteessa käytökseemme vaikuttavat kohdatun henkilön lisäksi oma henkilöhistoriamme, sen hetkinen vireystila ja useita sellaisia tekijöitä, joista vain osan pystymme kyseisen hetken sisältä käsin tunnistamaan. Näyttämötaiteen perinteitä ja syvintä olemusta seuraten päätimme teoksessa keskittyä ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja erityisesti katsomisen tapahtumaan. Esityksen keskiössä on hetki, jossa yleisö on saapunut esityspaikkaan, esityksen tilaan, katsomaan esitystä. Voyeur suuntaa siis katseensa myös esittävään taiteeseen, esitystapahtuman traditioon.
Annette Arlander avaa yleisön ja esityksen välistä suhdetta väitöskirjassaan Esitys tilana (1998) seuraavilla kolmella pääkäsitteellä: “1) näyttämö-katsomo -suhde, 2) tekstin puhuttelutapa (mikäli tekstiä käytetään) ja 3) esittäjä- katsoja -suhde (sisältäen paitsi esittämistavan myös tarjotun katsomistavan). Näitä voidaan myös yhdistellä eri tavoin tai vaihdella kesken esityksen. Jokainen esityskompositio sisältää jonkinlaisen katsojan paikan, sekä fyysisen katsomiskulman että näkökulman (eli ehdotetun katsomistavan), joka voi olla väljemmin tai tiukemmin määritelty, ja joskus jopa jonkinlaisen roolin suhteessa esitykseen.”
Mikäli Voyeurin skenografista näyttämö-katsomo -suhdetta tarkastellaan sellaisenaan voi sanoa, että ratkaisu tukeutuu näyttämötaideteoksen traditioon: katsojat kohtaavat katsomosta suoraan edestä nähtävän näyttämön. Tässä esityksessä katsomon ja näyttämön erottava raja on saanut hyvin konkreettisen muodon. Raja muodostuu kahdeksan metriä leveästä ja kolme metriä korkeasta ikkunasta, jota reunustaa paksu puinen kehys. Teoksessa ikkuna toimii keskeismetaforana. Näyttämökuva on kehystetty, siinä liikkuu eläviä ihmisiä, joita voi vain katsoa. Ikkunan muodostama väite kuten myös teoksen nimi ilmaisevat kriittistä näkökulmaani näyttämötaiteen traditioon (katsojan ja tekijöiden positio valtavirtateatterissa). Ikkuna tuo esitykseen ehdottoman elementin, joka määrittää esityksen yleisösuhteen: esitystilaan saapuessaan yleisön jäsen voi todeta, että ikkunan havaittavissa oleva materiaalisuus kertoo, ettei sitä voi kiertää tai siirtää. Lämpiön oven mentyä kiinni, yleisö on suljettuna katsomoon. He ovat eristettynä näyttämöstä, jossa esiintyjät seuraavat toistensa lomaan asettuvia katsojia, hermostuneita asennon vaihdoksia ja esityksen rytmiin asettuvia ruumiita. Jokaiseen esityspaikkaan erikseen suunniteltu ja rakennettu ikkuna kehystää näyttämön ja avaa lukuohjeen katsomisen tapahtumaan. Esityksen skenografinen ratkaisu pyrkii luomaan mielikuvan peilikuvasta, jossa näyttämö ja katsomo muistuttavat toisiaan. Molemmat on rajattu sinisellä matolla, ja sekä näyttämölle että katsomoon on rakennettu korokkeista saman kokoinen katsomo.
Tarkastellessaan yleisön ja esityksen välistä suhdetta Arlander nimeää toiseksi pääkäsitteeksi tekstin puhuttelutavan. Vaikka esitys sisälsi hyvin vähän puhuttua kieltä, on sen nimenä toimivasta sanasta kirjoitettu paljon. Esityksen nimeämisen hetki on minulle henkilökohtaisesti yksi tärkeimmistä tapahtumista prosessin aikana. Sana voyeur otettiin käyttöön englannin kielessä 1900-luvulla ranskankielen sanasta voir, joka tarkoittaa “nähdä”. Sanalla voyeur kuvaillaan henkilöä, joka kurkistelee tai vakoilee toisia ihmisiä tekemässä asioita, joita katseen kohde ei välttämättä haluaisi nähtävän. Parhaimmillaan teoksen nimi herättää lukijassa vahvan mielikuvan, ottaa suoran suhteen ympäröivään todellisuuteen ja mahdollisesti kertoo jotain teoksen yleisösuhteesta. Tässä rajauksessa teoksemme nimi on hyvinkin ansiokas. Teoksen nimen lisäksi laajin verbaalisesti ilmaistu teksti olivat ohjeet katsojille ennen esitystä. Minä tai työryhmää avustava henkilö (kiitos Johannes!) luki ohjeet, joiden tarkoitus oli sanallistaa vain välttämätön.
Ohjeet kuuluivat näin: “Tervetuloa. Kun kohta siirrymme katsomoon, pyydän että riisutte kengät sinisen maton ulkopuolelle, kengille varattuun tilaan. Jättäkää myös takit ja isommat laukut naulakkoon tai kengille varattuun tilaan. Tilassa voi liikkua vapaasti koko esityksen ajan. Osa esityksen tapahtumista välittyy paremmin lattialta katsomon etuosasta…”
Ohjeiden päämääränä oli sanoa vain välttämätön, se mitä esiintyjät, valo, ääni tai muut elementit eivät mielestämme onnistuneet sanallistamaan.
Teoksen näyttämötapahtumista laadittiin kevyt käsikirjoitus, jonka sisällön muodostivat neljä laajempaa esiintyjäntyöllistä tehtävää ja muutama pienempimuotoinen tehtävä. Esityksessä käsikirjoitus tulee esiin katseen laatuna, asentoina, asenteena ja tunnelmana.
Esiintyjäntyölliset tehtävät tarkentavat, suuntaavat ja syventävät esiintyjäntyötä, jonka yhtenä tärkeimmistä tavoitteista on tuoda esiin katsomisen tapahtuma. Kuvailisin Voyeurin esittäjä-katsoja -suhdetta osallistavaksi. Yksi oleellinen esiintyjäntyön päämäärä on esityksen aikana liikuttaa kokemusta esiintyjyydestä näyttämöltä katsomoon. Harjoituskaudella tähän tähtäävissä tehtävissä esiintyjä keskittyy parin kanssa katsomaan ja antautumaan katseelle. Harjoituksessa esiintyjää ohjeistetaan kokeilemaan erilaisia fysiologisia ja kokemuksellisia tapoja ratkaista tehtävä: esiintyjä hakee etäisyyttä katseeseen, pyrkii rentouttamaan ja pudottamaan kannattelun kasvojensa lihaksista tai katsomaan kohdettaan rakkaudellisesti. Esityksessä esiintyjille on annettu lupa tuijottaa. Esiintyjän ruumiin vähäinen liike ja katsomoon kohdistettu katseen on tarkoitus luoda yleisölle kokemus toimijuudesta esityksen sisällä. Mikäli tämä tapahtuu, katsomon tila aktivoituu ja yhtäkkiä esityksessä on useita kymmeniä esiintyjiä enemmän. Tällainen tilanne luo esityksen näyttämöstä ympäristönomaisen tilan, jossa “katsoja ei voi nähdä tai hallita koko esitystä yhdellä kertaa, vaan hänet on asetettu tavalla tai toisella valintojen eteen, esityksen keskipisteeksi tai sen keskelle.” (Arlander, 1998). Ympäristönomaisen esityksen toteutumista tukee lavasteratkaisun ja ennen esityksen alkua yleisölle annettujen ohjeiden lisäksi esiintyjien määrä ja koko näyttämöalueelle hajautetut näyttämötapahtumat. Esiintyjät pyrkivät lähes koko esityksen ajan mukautumaan yleisön liikkeiden ja reaktioiden mukaan.
Esityksen viimeisessä kohtauksessa esiintyjät valitsevat yhden mieleisensä katsojan ja asettuvat häntä vastatusten. Hitaasti himmenevät valot häivyttävät esiintyjän ääriviivoja, katsomossa ikkunaan syttyy vähitellen peilikuva yleisöstä ja hetken esiintyjän ja yleisön jäsenen ääriviivat näkyvät päällekkäin. Esitys päättyy tilanteeseen, jossa esiintyjät ovat poistuneet tilasta ja yleisö istuu samaan aikaan katsomossa ja näyttämöllä.
Toivon että tämä ei ollut tässä, toivon itselleni pitkää matkaa tämän teoksen parissa. Kiitos.