Calvino-sarjan viides osa, Moninaisuus
l´amour absolu – kosmosonaatteja
”. . . esittää maailman sekasotkuna tai takkuna tai vyyhtenä, ilmentää sitä oikomatta vähääkään sen selvittämätöntä monisäikeisyyttä – tai pikemminkin äärimmäisen epäyhtenäisten, jokaisen tapahtuman yhdessä määräävien osatekijöiden samanaikaista läsnäoloa…”
~ Carlo Emilio Gadda
L’amour absolu -kosmosonaatteja oli fyysinen tanssin, teatterin ja kuvataiteen välimaastossa liikkuva esitys. Se on esityksellinen mysteeri, jossa rationaaliset ja irrationaaliset ainekset kulkivat käsikädessä. Se oli yhdistelmä kreikkalaista Medea-myyttiä, japanilaista butoa, bukagu-hoviteateria, kosmologiaa, poliittista lähi-historiaa ja köyhää teatteria. Tarkoitus on sitoa maailmoja vain muutamiin eleisiin. Taide elää vain asettamalla itselleen suhteettomia päämääriä! Esityksen pääasiallinen liikekieli oli buto. Se on Japanissa 1950-luvulla syntynyt avant-garde tanssiteatterin muoto. Butolle on tunnusomaista groteski ja herkkä, äärifyysinen liikekieli.
ohjaus: Pasi Mäkelä
esiintyjät: Kati Jelekäinen, Tommi Kekarainen, Pasi Mäkelä, Riikka Puumalainen, Sami Vehmersuo ja Juha Viitamäki
tuottaja: Essi Aittamaa
valot: Pietari Kienanen ja Pasi Mäkelä
puvustus: Työryhmä ja Susanna Mansikkamaa
tiedotus: Susanna Mansikkamaa
ensi-ilta: 18.10.
esitykset: 18.10. – 1.11.
Tenalji von Fersenin myllysali, Suomenlinna
Lämpiössä Reilika Landenin kuvia.
Calvino-series Part V: Multiplicity
L´amour absolu – cosmosonates
Tenelji von Fersen’s Hall, 22.10-1.11.2002.
Choreography: Pasi Mäkelä.
Dancers/physical actors: Riikka Puumalainen, Tommi Kekarainen, Sami Vehmersuo, Juha Viitamäki, Kati Jelekäinen.
L’amour absolu – cosmosonates was a strange mixture of physical theatre, dance, and visual arts. In this performance rational and irrational, the Greek myth of Medeia, Japanese butoh dance and bukagu theatre, cosmology, poor theatre, political history and present zeitgeist were all mixed into an enchanting experience.
‘…how to present the world as a mess or angle, how to express it without simplification of its multiplicity – or it’s ultimate non-consistent presence’
~ Carlo Emilio Gadda