Tuomas Laitinen on helsinkiläinen esitystaiteilija, kirjoittaja ja opettaja. Hänen taiteensa keskiössä on ollut katsojan asema esityksissä, sen sisältämät ristiriidat ja luovat mahdollisuudet. Hänen tekemänsä esitykset ovat ottaneet esimerkiksi retriitin, perhejuhlan, taistelukehän, pedagogisen menetelmän, monipäiväisen mysteerinäytelmän ja kuolemattomuuden metodiikan muodon. Laitinen on kirjoittanut lukuisiin julkaisuihin ja on toiminut Esitys-lehden, Esitysradio-podcastin ja Ice Hole -verkkolehden toimituksissa. Hän tekee taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.
”Kun kohtasin TTK:n ensimmäistä kertaa joskus vuonna 2004, tunnistin heti, että tässä työskentelyssä on sama henki kuin minussa. Aika nopeasti olinkin sitten jäsen ja sen jälkeen olen toiminut kaikissa mahdollisissa rooleissa. Olen muun muassa Apollon, auringon jumala. Yleensä ihmiset välttävät sen ajattelemista, että kukaan ei tiedä mikä on todellista. Todellisuuden tutkimuskeskuksessa ylläpidetään kohtuutonta kysymisen tilaa ja sitkeän leikkisää suhdetta tuntemattomaan. Tähän leikkiin laitetaan kuitenkin peliin oma ruumis ja mieli. Siksi olen täällä.”
Lea Kalenius on 39-vuotias runoilija, aikuisopettaja, esitystaiteesta innostunut helsinkiläinen ja Todellisuuden tutkimuskeskuksen jäsen. Tällä hetkellä hän kirjoittaa toista runokokoelmaansa erilaisista “aalloista” ja hoitaa kotona pientä ihanaa poikaa. Tulevaisuudessa Kaleniusta kiinnostaa dramaturgisen ajattelun kehittäminen ja kollektiivisen kirjoitushautomon perustaminen.
”Olen ollut mukana Todellisuuden tutkimuskeskuksen Postdigital-esityksessä alusta lähtien, ja tykännyt sen taiteellisesti vapauttavasta ilmapiiristä: hitaasta prosessista ja kehkeytymisestä.”
Katriina Kettunen on työskennellyt yli vuosikymmenen tomittajana radion ja tv:n parissa. Sen lisäksi hän on loppusuoralla esitystaiteen ja -teorian opinnoissa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Tiensä Todellisuuden tutkimuskeskuksen jäseneksi Kettunen löysi Postdigital-esityksen kautta. Tällä hetkellä häntä kiinnostavat erityisesti kommunikaatiokatkokset sekä median tapa tuottaa todellisuutta.
”Hoksasin Todellisuuden tutkimuskeskuksen olemassaolon ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, kun kirjastossa käteeni osui Ei-ymmärtämisen eteisessä -teos. Haluan pois ’lukitun ymmärryksen tilasta’, kummastella maailmaa paitsi toimittajan myös esitystaiteilijan hattu päässäni.”
Jussi Salminen on Helsingissä asuva esitystaiteilija ja Todellisuuden tutkimuskeskuksen jäsen.
”Minulle esitys on tapa olla maailmassa. Se on transformaatioprosessi, joka hyväksyy elämän muutoksellisen luonteen. Todellisuuden tutkimuskeskus on yhteisöllinen rihmasto, jossa esitystaiteen historia sekä tulevaisuudet kietoutuvat yhteen, tässä ja nyt.”
Klaus Maunuksela on kirjoittaja ja dramaturgi (TeM). Hän on kirjoittanut kaksi näytelmää (Antagonisti, 2015; Maanalainen päiväkirja, 2017) sekä tehnyt yhteisteoksia säveltäjien kanssa (mm. Magenta Boy, 2017; Q, 2018). Hän toimii erilaisissa vapaan kentän kollektiiveissa ja autonomisissa liikkeissä, kuten talvella 2018 perustetussa Työstäkieltäytyjäliitossa, joka pyrkii vapauttamaan ihmiskunnan toisen palveluksessa tehtävästä työstä.
”Todellisuuden tutkimuskeskuksen POSTDIGITAL-esitykseen minut toi halu ymmärtää taiteellisen toiminnan ehtoja. Vaikka esityksiä esitettäisiinkin kasvotusten yleisön kanssa, niiden valmistusprosessi, aina rahoituksen hankkimisesta työryhmän sisäiseen kommunikaatioon, tapahtuu usein kansainvälisten digijättien omistamilla alustoilla, jotka on kehitetty kaupallisiin tarkoituksiin. Siksi kieltäytyminen digitaalisen infrastruktuurin käytöstä avaa uusia ajattelun ja toiminnan tiloja, jotka eivät vain mukaudu nykyiseen, vaan tuottavat sille mielekkäämpiä vaihtoehtoja.”
Laura Murtomaa on esitystaiteilija ja muusikko, jota kiinnostavat rajat ja niiden rikkominen; vahvistaminen, poistaminen, hälventäminen, näkyväksi tekeminen, venyttäminen ja unohtaminen – sekä vapaus.
”Todellisuuden tutkimuskeskus koska todellisuuden tutkiminen on jatkuvaa ja mielekästä. Maailmassa oleminen on helpottavampaa taiteen kautta sekä ryhmän osasena.”