Talvikki Eerola on näyttelijä, tanssija ja muusikko. Koulutukseltaan hän on teatteri-ilmaisun ohjaaja. Eerola on toiminut monissa vapaan kentän ammattiryhmissä sekä toteuttanut omia tuotantoja. Näyttelijänä hänet on nähty laitosteattereissa, majakkalaivassa, tanssiteoksissa, elokuvissa, kuunnelmissa, no-teatteri- ja pekingoopperaesityksissä. Vuosina 2016-2017 Eerola oli näyttelijäkiinnityksellä Kajaanin kaupunginteatterissa. Näyttelijäntyön lisäksi Eerola on säveltänyt teatteriesityksiin musiikkia, opettanut esitystaidetta ja ohjannut kaupunkitaideprojekteja.
Todellisuuden tutkimuskeskuksen jäseneksi Eerola liittyi vuonna 2012. Hän on työskennellyt mm. teoksissa Lasten valta (2012-), Rmeo & Ulia (2014) ja Työ 4.0 – tulevaisuuden työn lanseeraustilaisuus (2016). Viimeiset viisi vuotta hän on kiertänyt pääkaupunkiseudun hoitolaitoksissa TTK:n esityksellä Utopiakonsultaatio, joka tapahtuu yhdelle katsojalle kerrallaan laitosten asukkaiden omissa kodeissa. Tällä hetkellä työn alla on Lasten valta -projekti yhteistyössä Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa, joka on ollut tiivis yhteistyötaho myös Utopiakonsultaationtoteuttamisessa.
”Todellisuuden tutkimuskeskuksessa on mahdollista nähdä toisin, tehdä toisin, kääntää nurin, kyseenalaistaa ja katsoa takaperin. Tämän joukkion kanssa olen saanut tutkia arjen, läsnäolevan ja tapahtuvan elämän ilmiöitä esityksillä, kyseenalaistaa mitä esitys on, miten ja missä se oikeastaan tapahtuu, ja ennenkaikkea kuka esityksessä katsoo ja ketä. Olen saanut seikkailla arjessa ja kysyä ihmisten kanssa sitä, mitä todellisuus on ja millaista todellisuutta voimme ja haluamme rakentaa. Miten voimme olla toisin, nähdä toisin ja kokea toisin. Tärkeintä taiteilijana minulla on toisen kuuleminen ja sen näkeminen, mitä ympärillä tapahtuu ja minkä asioiden tulisi tulla näkyviin ja kuuluviin. Haluan luoda ihmisten kanssa jonkun hetkellisen yhteisen todellisuuden, jossa kaikki on mahdollista.”
TTK:n jäsenyyden ohella Eerola perusti vuonna 2012 eri alojen taiteilijoista koostuvan musiikkikokoonpanon Katujen Elävöittäjät, joka toteuttaa kaupunkitilassa tapahtuvia osallistavia esityksiä. Hän toimii aktiivisesti Klovnit ilman rajoja ry:ssä ja työskenteli syksyllä 2017 mm. pakolaisleireillä Kreikassa. Samana vuonna hän oli mukana perustamassa fyysisen teatterin ryhmää Matchbox Company. Tämän lisäksi hän sanoittaa, säveltää, soittaa pianoa ja laulaa Talvikki & Kemppi -yhtyeessä sekä esiintyy Kulttuuriosuuskunta Kokemon yrityskoulutuspäivillä eri puolilla Suomea.
Risto Santavuori (s. 1954) on kirjoittaja, jolle todellisuus näyttäytyy aikaan haihtuvien merkityspilvien tanssillisina muunnelmina. Maailmaan sijoittuminen on hänelle pedagoginen projekti, johon taide antaa käteen sopivia välineitä. Santavuori on ollut tekemässä monia tällaisia konsepteiksi taipuvia esityksiä Todellisuuden tutkimuskeskuksessa, ja jotkut niistä on julkaistu myös menetelmäoppaina kuten Lasten valta (2014) ja Utopiakonsultin käsikirja (2017). Santavuoren viimeisin esitys, kuolemasuhdetta tutkiva Kuolemisen taito (Höyhentämö, 2016), teki hänestä todeksi sen, miten taide voi vapauttaa elämään. Siksi Santavuori jatkaa tajunnallisten ja taidelähtöisten menetelmien muuntelemista olemisen malleiksi. Parhaillaan hänellä on työn alla Mentaalitalkoot-työyhteisövalmennusprojekti Helsingin sotejohtajille. Siinä kehitetään intuitiivisia ja kokemuksellisia työkaluja tehokkuuspaineistettuun työelämään sekä tehdään unen ja esityksen logiikalla näkyväksi tuleva työntekijä, ihminen.
”TTK on ollut innostava taiteen koulu. Katsojana haltioiduin siitä, miten paljon tietoa vapautuu, kun todellisuuden kappaleita puristetaan esitykseksi. Jäsenyys TTK:ssa on sitten kuljettanut kauas taiteen rajoille, opettanut esityksellistä katsetta ja ajattelua, antanut hengittää yhdessä tekemisen kauneutta. Tulin Todellisuuden tutkimuskeskukseen alunperin esiintymään Tyhjäntoimittaja-esitykseen vuonna 2012. Tyhjäntoimittajan saattoi tilata olemaan tekemättä mitään.”