Ei-inhimillinen saareke
2016, 2017

Ei-inhimillinen saareke
Ei-inhimillinen saareke oli kaksivuotinen esitystaiteellinen tutkimusprojekti, jossa ei-inhimillisiä olentoja lähestyttiin potentiaalisina esityksen tekijöinä, ja jossa työskentely tapahtui paitsi yhteistyössä heidän kanssaan myös mahdollisimman pitkälti heidän ehdoillaan.

Työskentelyn lähtökohtana olivat seuraavat kysymykset: Minkälaisia esityksiä syntyy, jos tekijöinä ovat ihmisen sijaan elottomat ja elolliset olennot? Miten nämä esitykset muuttavat käsitystämme ja kokemustamme todellisuudesta? Minkälaisia ajattelu- ja toimintatavan muutoksia ei-inhimillisten olentojen kanssa tehtävä taiteellinen yhteistyö edellyttää, ja miten ne uudistavat esittävän taiteen konventioita? Minkälaisia esiintymisen, katsomisen ja osallistumisen tapoja ei-inhimillinen ehdottaa ja mahdollistaa? Voiko esitys tapahtua täysin ilman inhimillisten tekijöiden väliintuloa?

Käytännössä työskentely koostui jatkuvasta esityksellisestä tutkimuksesta ja tutkimuksen pohjalta toteutettavista, ihmisyleisölle avoimista esityksistä ja tapahtumista. Se jakautui kolmeen vaiheeseen, joista kukin antaa ei-inhimillisille toimijoille ja tekijyyden muodoille yhä enemmän tilaa siirtäen ihmiset vähitellen toiminnan keskipisteestä periferiaan.

Ensimmäisessä, keväällä 2016 toteutetussa vaiheessa työryhmä lähestyi ei-inhimillisiä olentoja mahdollisina yhteistyökumppaneina ja kanssatekijöinä; järjestimme kevään aikana viisi julkista tapahtumaa, joista kukin lähestyi lajienvälistä yhteistyötä eri näkökulmasta. Toisessa, syksyllä 2016 toteutetussa vaiheessa työskentelyn lähtökohtana oli esityksen potentiaalinen tapahtuminen jonkin muun kuin ihmisen aloitteesta; sen puitteissa järjestetyissä tapahtumissa tutkittiin paitsi ei-inhimillisten olentojen tapaa esiintyä myös ihmisen tapaa osallistua näihin esityksiin. Tammikuussa 2017 siirryimme kolmanteen vaiheeseen, jossa tutkimme esityksen mahdollista tapahtumista vailla ihmisen osallisuutta.

27.–28.05.2017 järjestimme Eskuksella kaksipäiväisen seminaarin, joka kokosi saarekkeen puitteissa viimeisten puolentoista vuoden aikana esiin nousseita kysymyksiä ja esityksellisiä lähestymistapoja yhteen. Seminaari koostui ei-inhimillisistä ja lajienvälisen yhteistyön myötä syntyneistä esityksistä sekä ei-inhimillistä esitystä, tekijyyttä ja ei-inhimillisen parissa tehtävän esityksellisen työskentelyn vaikutusta koskevista keskusteluista.

The Nonhuman Island was a two-year performative research project that approached nonhuman beings as potential performance makers, proposing to not only collaborate with them but also create the working structures and the performances on their terms.

The project delved into the following questions: What kinds of performances emerge, if the makers consist of other than human beings? How do these performances change our perception and experience of reality? What kinds of changes do our ways of thinking and working need to go through in order for us to collaborate artistically with nonhuman beings, and how do these changes challenge the conventions of performing arts? What are the ways of performing, spectating and participating nonhuman beings might suggest and enable? Can a performance happen without any human intervention or contribution?

The two-year working process was divided into three phases, each of which made more space for nonhuman agencies and forms of authorship. In 2016, it consisted of an ongoing research process and a series of events that were open to human and nonhuman participants alike: in the spring, we approached nonhuman entities and life forms as possible collaborators whereas in the fall, we looked both into their ways of performing and initiating performative situations and into the resulting forms of spectatorship and participation.