Todellisuuden tutkimuskeskuksen Suomi-projektin osa VI – osa 1
Lappeenrannan kaupunginteatteri esittää: VAPAA LAPPEENRANTA 20.–23.5.2009
KLUBI–ESITYSKIOSKI–VIDEO
Tässä etsitään lappeenrantalaisia vapauden paikkoja, tarinoita ja vapaita asukkaita. Missä voi olla vapaa ja vapautua, kuka tai ketkä ovat nyt tai ennen olleet vapaita (vapaamielisiä, omaperäisiä, ennakkoluulottomia)? Kaksiosaisen esityksen materiaali koostetaan haastattelemalla lappeenrantalaisia ja tutustumalla kaupungin historiaan ja nykytilaan. Tuloksena syntyy kaksi esitystä Lappeenrannan kaupunginteatteriin, jonka ensimmäinen versio esitetään nyt 20.-23.5.2009 ja toinen 2010.
Tällä hetkellä työryhmä on haastatellut noin 20 lappeenrantalaista, tarinoita on lähetty sähköpostilla ja niitä ovat kirjoittaneet myös Estradin suojissa kokoontuvat nuoret ja aikuiset sekä työryhmä itse. Materiaalia on niin paljon, että sen perusteelliseen läpikäymiseen menee aikaa. Ensimmäinen osa pitää sisällään valittujan paloja lappeenrantalaisista vapauden kiteytymistä ja kokemuksista.
VAPAA LAPPEENRANTA KLUBI
Kippari 20.5. klo 20
Kolme lyhtyä 22.5. klo 20
tarinoiden kertojat ja muusikot: Seppo Kaisanlahti, Reijo Kanerva, Marja-Liisa Ketola, Heikki Pirhonen ja Sirja Sauros
tarinoiden kirjoittajat: Jussi Johnsson, Seppo Kaisanlahti, Reijo Kanerva, Marja-Liisa Ketola, Minna-Maaria Lax, Marjatta Linna, Mimmi Makunen, Heikki Pirhonen, Sirja Sauros, Auli Savolainen, Leena Soikkeli, Natalja Svidkovskaja; nimimerkit Amri, E.Tuomas, Haaveilija, Mara, Susanna – paljasjalkainen lappeenrantalainen, anonyymi
laulut: Lappeenranta humppa, Käyn ahonlaitaan, Tahdon takaisin kotiin, Vapaa oon, Ilta Saimaalla
laulujen sovitukset: Pola ja työryhmä
keikkatekniikka: Jari Vähämäki
Lappeenranta-tapasten suunnittelu (22.5.): Ulla Liukkonen
ohjaus: Janne Saarakkala
VAPAA LAPPEENRANTA ESITYSKIOSKI
Pusupuiston Wanha Kioski 22.5. klo 15 – 19 & 23.5. klo 12 – 17
ohjaus: työryhmät ja Janne Saarakkala
kioskin emäntä ja mainoskyltit: Sanna Kemppainen
humppapitsan suunnittelu: keittiömestari Ulla Liukkonen
yhteistyössä: Sitoutumaton kansalaisliike Myö ry, Leirin ja Pallon kaupunginosayhdistys ry
Vapaan ilmapallon retki
perustuu Sirja Sauroksen tarinaan ilmapallojen vapauttamisesta
Pusupuiston peikkoretki
Pusupuiston rotta: Jarno Kolehmainen
Anni Swan: Anne Niilola
Saimaan norppa / Pusupuiston peikko: Samuli Punkka
käsikirjoitus, puvustus ja tarpeisto: työryhmä
Humppafestivaaliretki
Kaunis Veera: Jussi Johnsson
Reiska, hanuristi: Reijo Kantanen
Maratoonihumppaajat:
käsikirjoitus, puvustus, tarpeisto: Jussi Johnsson ja Janne Saarakkala
käsikirjoitus perustuu haastatteluihin, joita ovat antaneet: Heikki Hietamies, Matti J. Kuronen, Aimo Vuorinen, Mimmi Makunen
Jumalan hullujen Lappeenranta (Kurosen ja Kauton jalanjäljillä)
Martta: Marjatta Linna
käsikirjoitus ja puvustus: Marjatta Linna ja Janne Saarakkala
tarpeisto: Marjatta Linna, Janne Saarakkala, Laura Suoniitty
käsikirjoitus perustuu Matti J. Kurosen haastatteluun
Juoppokujaretki
Kohtuullisen Hutikan Pyhä Veljeskunta: Anne Niilola, Samuli Punkka ja Janne Saarakkala
käsikirjoitus sisältää kolme lainausta Ilmari Kiannon teoksesta Kohtuullisen hutikan pyhä veljeskunta, Otava, Helsinki, 1925
musiikki: Franz Anton Rosetti: Sonata No. 2 in E flat, Rondeau, Allegretto
puvustus ja tarpeisto: työryhmä
Nuorten Villi Myllysaari
Esiintyjät ja käsikirjoittajat: Eevi Eronen, Elisa Grönholm, Inari Hulkkonen, Ella-Mari Juvonen, Essi Kauranen, Turkka Kylliäinen, Sara Vainikka
Ohjaus: Anne Niilola, Samuli Punkka
Alapallon kierros
vetäjänä: Ulla Rustholkarhu, Leirin ja Pallon kaupunginosayhdistys ry.
VAPAA LAPPEENRANTA – VIDEO
Markka-nalle: Sirja Sauros
Luurankomies Fabian: Jarno Kolehmainen
Special Guest Star: Gunnar
Musiikki: Siivapyöräkerhon Iso Jäärä
Editointi: Kimmo Pasanen
Kuvaus ja ohjaus: Janne Saarakkala
* * *
tarpeisto ja paikallistuntemus: Laura Suoniitty
järjestäjä: Jari Seppälä
Valokuvat: Ari Nakari (taustalla Arne Tegelmanin maalaus omistaja Liisa Hupli-Oinosen luvalla)
Käsiohjelma, flyeri ja juliste: Heini Hyvärinen, Saara Melanen ja Janne Saarakkala
* * *
Todellisuuden tutkimuskeskuksen Suomi-projektin osa VI – osa 2
SUURI HUMPPAMUSIKAALI
Lappeenrannan kaupunginteatterin Jukolasalissa 13.11.2010 – 7.5.2011
käsikirjoitus ja ohjaus Janne Saarakkala
skenografia Tarja Jaatinen
koreografia Kira Riikonen (vier.)
musiikin sovitus Jani Pola (vier.)
Tarina sitkeydestä ja rakkaudesta –
Tunnettujen humppasävelien siivittämä musikaali suomalaisesta tanssihulluudesta!
Vuonna 1980 Lappeenrannan Humppafestivaalit järjestetään neljännen kerran ja koko maassa eletään humppakuumeen vallassa. Humppamaratoonikilpailussa saavutetaan maailmanennätys: 65 tuntia 15 minuuttia. Kilpailussa tanssiparit humppaavat 55 minuuttia ja lepäävät 5 minuuttia kunnes lavalla on jäljellä enää yksi pari – voittajat. Maratoonin konkarit ovat valmistautuvat koetukseen kuin huippu-urheilijat treenaten koko vuoden, heillä on sponsorit, tiukat ruokavaliot ja valmentajat. Jokainen heistä on päättänyt olla osallistumatta hullutukseen enää ikinä mutta jälleen kerran he ovat paikoillaan ja valmiina. Pelkästä humpan riemusta, voitontahdosta vai kenties rakkauden tähden?
Ihmisiä tulee bussilasteittain seuraamaan tätä pähkähullua voimainkoetusta – ja samalla nauttimaan humpan jytkeestä. Osa lappeenrantalaisista kantaa maratoonareille ruusuja ja keitettyjä kananmunia, osa upottaisi koko festivaalin Saimaaseen. Se on liian äänekäs, liian kaupallinen, liian pinnallinen ja liian suosittu. Festivaalin puuhamies Heikki Hietamies vetää herneen nenään viimeisen kerran, kun sateen uhatessa paikallisradio kuuluttaa: ”Iloitkaa lappeenrantalaiset, humppakansa kastuu!”
Kuva: Aki Loponen, Loma Graphics Oy 2010