Voyeur tutkimusraportti, osa 4/4. Tämä osa on Sanna Ryynäsen raportin tiivistelmä. Pääset lukemaan koko raportin lataamalla pdf-tiedoston tästä. Lue myös osa 1 tästä, osa 2 tästä ja osa 3 tästä.
Sanna Ryynänen teoksesta Voyeur
Olen yhteiskuntatieteilijä ja tutkija (FT). Voyeur-teoksen kevään 2020 esityskausi on mukana Koneen Säätiön rahoittamassa kolmivuotisessa tutkimushankkeessani (2020–22), jossa tutkin teatteria ja esittäviä taiteita yhteiskuntatieteilijän orientaatiolla ja välinein. Voyeurin osalta tutkimusprosessiini on kuulunut valmiiden esitysten havainnoiva seuraaminen ja yleisölle esitetty kutsu esityskokemuksen jakamiseen.
Tässä tekstissä esitän muutamia huomioita siitä, millaisena katsomisen kokemuksena sekä yhteiskunnallisena tekona ja toimintana Voyeur yleisölleen näyttäytyi. Laajemmin avaan yleisökokemusta sekä sen tutkimista tämän tekstin ohessa julkaistavassa tutkimusraportissa.
Voyeur koettiin teosmuotona jonkinlaiseksi vastapooliksi elämälle, jota hallitsevat kiire, keskittymiskyvyttömyys ja tyhjien hetkien pakonomainen täyttäminen sosiaaliseen mediaan uppoamalla. Teosta kuvailtiin hitaan pysähtymisen rauhalliseksi, levolliseksi, lempeäksi ja turvalliseksi tilaksi. Se kutsuu pysähtymään lähes tapahtumattomuuden äärelle, läsnäolon sekä itsen ja toisen ihmettelyn ääreen, kohtaamisen ja yhteisyyden ääreen – ja myös tylsyyden ääreen. Tällaisena se muodostui jo pelkän muotonsa kautta teoksi, jota voi näkökulmasta riippuen kutsua joko yhteiskunnalliseksi tai poliittiseksi. Se oli teko, joka omalla, jo teosmuotoon sisältyvällä vallallaan – siis vallalla määritellä, miten esitykselle varattu aika käytetään – kuljetti myös jonkinlaisen ontologisen eli olemassaolon peruskysymyksiin liittyvän epävarmuuden ääreen: Mitä tämä on? Mistä tässä on kyse? Tämä vaikutus tuntui korostuvan erityisesti toisenlaiseen teosmuotoon tottuneilla.
Voyeur rakensi myös mahdollisuuden voimakkaalle vastavuoroisuuden kokemukselle. Katseiden kautta rakentui yhteisyyksiä, jotka ylittivät esiintyjä–katsoja-rajoja ja synnyttivät niin samankaltaisuuden kokemuksia kuin tunteen yhteisestä tilasta esiintyjien kanssa.
Teos kuitenkin saattoi myös etäännyttää ja sulkea ulkopuolelle seuraamaan sanatonta, kehollista dialogia, jota jotkut muut kävivät. Voyeur siis saattoi katsojan positiosta ja erinäisistä sattumista riippuen rakentua eri katsojille hyvinkin erilaatuiseksi teokseksi. Toisille se oli kiihottavan intensiivinen läpi esityksen jatkunut kohtaamisen tila, toisille puolestaan muiden vuorovaikutuksen seuraamista sivusta – mikä saattoi olla oma tietoinen valinta tai tapahtua esitykseen kohdistuneiden toiveiden vastaisesti.
Voyeurin yleisöstä voi tunnistaa kolme eri tapaa olla ja toimia suhteessa esitykseen. Esiintyjät ja katsomon erottavan pleksin edustalta löytyi ”etulinjan heittäytyjiä”, joka antautuivat mukaan esiintyjien vuorovaikutuskutsuihin eri tavoin ja jotka myös vaihtelivat paikkaa esityksen kuluessa. Etulinjan takana, katsomoportaikon ensimmäisillä riveillä ja sen sivustoilla olivat ”välimaaston varovaiset vuorovaikuttajat”. Myös he olivat jossain määrin avoimia kontaktille ja vuorovaikutukselle esiintyjien kanssa, mutta se oli pääosin pienieleistä ja satunnaista, ja esitys katsottiin läpi siltä paikalta, mihin oli alun perin asetuttu. Kolmas Voyeurin katsojuuden kerros olivat ”takarivin tarkkailijat”, jotka eivät niinkään asettuneet välittömästi kokemaan esityksen vuorovaikutuksellisia elementtejä vaan he asemoivat esiintyjien lisäksi ”näyttämölle” myös muiden katsojien ja esiintyjien välille muodostuvan vuorovaikutuksen. Takarivin katsojuus oli kokonaisuutta havainnoivaa ja siten lähimpänä ”perinteistä”, näyttämötapahtumien kuljetettavaksi asettuvaa katsojuutta, joka toki sekin on täynnä aktiivisia valintoja ja pohdintaa.
Erityisesti välimaastossa olisi saattanut olla halua tai kiinnostusta kokeilevampaankin katsojuuteen, mutta näkyvämpää heittäytymistä tai vaikkapa paikan vaihtamista kesken esityksen rajoitti ujous, korostunut tietoisuus itsestä ja mahdollisista muiden itseen kohdistuvista katseista, juuttuminen opittuihin katsojuuden konventioihin tai huoli siitä, että saattaisi päätyä häiritsemään muita – ja ehkä myös se, että toivottua yhteyttä esiintyjiin ei lopulta muodostunut.
Voyeur sai katseen kääntymään myös itseen. Se sai pohtimaan omaa suhdetta katseeseen, katsomiseen ja katsottavana olemiseen – tai siihen, kun ei katsota, eli nähdyksi tai ohitetuksi tulemisen kysymyksiin – sekä ylipäätään omiin ajattelun ja toiminnan tapoihin ja niiden juuriin.
Voyeur on myös esimerkki esitystaiteellisten valintojen politisoitumisesta. Useampi vastaaja kysyi, miksi juuri tietyt kehot – heidän tulkintansa mukaan vain nuoret ja kauniit – olivat tällaisessa esityksessä näyttämöllä ja miksi juuri nuo kehot riisuuntuivat – ja miksi juuri tietyt kehot riisuuntuivat toisia enemmän. Tästä näkökulmasta arvioituna esitys nähtiin kehollisena tekona hieman kapea-alaiseksi. Sen koettiin toistavan vallitsevaa kuvastoa viehättävästä ja haluttavasta kehosta – niistä kehoista, joita jo muutenkin näemme alastomina riittämiin. Asettaessaan alastomuudella kehot vielä aivan erityiseen valokeilaan, esitykseltä peräänkuulutettiin laveampaa moninaisuutta esimerkiksi iän, etnisen taustan ja kehon kyvykkyyden mukaan. Jotkut kokivat, että teos myös olisi ollut painokkaammin yhteiskunnallinen teko, jos näkyviin olisi tuotu moninaisempia kehoja. Nyt sen koettiin osin pikemminkin toisintavan tietynlaisen kehon normatiivisuuden ajatusta. Nämä näkökulmat muistuttavat siitä, että erityisesti alaston keho ei ole ”vain keho” vaan siitä luetaan viestejä ja merkityksiä. Kaiken kaikkiaan Voyeur on katsojakokemustenkin perusteella esimerkki esittävän taiteen niin kutsutusta uudesta poliittisuudesta, jossa teos ei julista sanomaa tai esitä jotakin väitettä vaan tuottaa sekä muodollaan että sisällöllään moniulotteisen ja moniaistisen tapahtumisen tilan. Sellaisena se toki myös väittää ja ottaa kantaa mutta tekee sen tavalla, joka kutsuu katsojan kehollisen kokemisen ja reflektion pyörteeseen. Siihen yleisössä asemoiduttiin eri tavoin. Osallistumaan kutsuvana teoksena Voyeur tarjosi yleisölleen mahdollisuuden valintoja tekevälle toimijuudelle, joka sekin tuottaa monenlaista vastakaikua heittäytyvästä kutsun vastaanottamisesta etääntyvämpään reflektioon tai kutsusta kieltäytymiseen.
Työryhmä
- Koreografia, konsepti, ohjaus: Matilda Aaltonen & Joel Teixeira Neves
- Valosuunnittelija: Mia Jalerva
- Äänisuunnittelija: Mitja Nylund
- Pukusuunnittelija: Justus Kantakoski
- Skenografi: Joel Teixeira Neves
- Lavastuksen toteutus: Joel Teixeira Neves ja Tomi Sopanen
- Tuottaja: Titta Halinen
- Valokuvaaja: Sanni Siira
- Visuaalinen ilme: Samuli Laine
- Esiintyjät: Matilda Aaltonen, Taru Aho, Wilhelm Blomberg, Kira Heimonen, Susanna Kinnunen, Viki Kontopoulou, Vilma Lehtovaara, Janna Loukas, Teo Mattila, Marlon Moilanen, Maija Mustonen, Paula Nousiainen ja Ronja Syvälahti.
- Tuotanto: Todellisuuden Tutkimuskeskus
Esitykset: Zodiak – uuden tanssi keskuksessa osana Sivuaskel-festivaalia 7.-8.2.2020 (neljä esitystä) ja teatteritalo Universumissa 13. -16.2.2020 (kuusi esitystä). Katsojia yhteensä 489.