/ Dance Friends’ Experiences: Interview with Marjatta Grahn
FI
Tanssikaverit-hankkeessa ikääntyneet saa sellaisen kohtaamisen, jossa on mahdollista vuorovaikutusta enemmän kuin arjessa. Vuorovaikutusta tarjotaan sillä tavalla herkästi, että kuullaan mitä vanhempi ihminen tarvitsee. Henkilökunnalta ei voi vaatia, että he sen korjaa – se on laajempi kansalaisvastuu.
Haastattelussa Tanssikaverit-videolla esiintyvä Marjatta Grahn.
EN
In Dance Friends project the elderly have an encounter in which there is more interaction possible than in everyday life. Interaction is offered in a sensitive way, listening to what the older person needs. Staff cannot be expected to fix it – that is a wider civic responsibility.
Interview with Marjatta Grahn, who performs in the Dance Friends videos.
Kuka olet?
Olen Marjatta Grahn, 79-vuotias. Tehnyt pitkän työrupeman psykoterapeuttina ja työnohjaajana. Olen tanssinut yli 10 vuotta Zodiakin senioriryhmässä. Se on aivan mahtavaa! Se kerran viikossa 1,5 tuntia saa vedellä niin kuin haluaa. Se on niin vitalisoivaa ja ihanaa! Siinä on ideana, että impulssi lähtee sisältä. Sisäinen impulssi antaa sen liikeen.
Työssäni haastattelin paljon nuoria äitejä, jotka ponnistelee niin yksin. Rupesi tuntumaan ahdistavalle, että mikä meidän kulttuurissa on mennyt väärin. Mielikuva yksinselviytymisestä on niin vahva.
Who are you?
I am Marjatta Grahn, 79 years old. I have a long career as a psychotherapist and counsellor. I have danced for more than 10 years in the Zodiak senior group. It’s absolutely amazing! That once a week for 1,5 hours you can move as you like. It is so vitalizing and wonderful! The idea is that the impulse comes from within. The inner impulse gives the movement.
In my work, I interviewed a lot of young mothers who struggle so alone. I started to feel anxious about what has gone wrong in our culture. The image of loneliness is so strong.
Eri-ikäisten eriytyminen
Ihmettelen eriytymistä. Eri-ikäiset on omissa ryhmissään ja kyky ylläpitää yhteyksiä yli sukupolvien on vaikeaa, vaikka se vahvistaisi kaikkia. Nuoren kasvu ja vapautuminen omaan maailmaan – siinä on se jännite ja se luo vaikeutta yhteyksien ylläpitoon. Miten meillä olisi sitä viisautta, että ei tarvitse katkaista ihmissuhteita vaan antaa tilaa. Tämä osaaminen vanhemmilta puuttuu, että antaa tilaa, mutta ylläpitää yhteysmahdollisuutta ja sen arvoa.
Segregation between age groups
I wonder about the segregation. People of different ages are in their own groups and the ability to maintain links across generations is difficult, even if it strengthens everyone. Young people growing up and becoming free in their own world – that’s the tension and it creates difficulty in maintaining connections. How do we have the wisdom not to cut off relationships but to give space. This is the skill parents lack, to give space but maintain the connection and its value.
Miten eritytymistä ehkäistään Tanssikaverit-hankkeessa?
Ensinnäkin se, että Tanssikaverit-hankkeessa ikääntyneet saa sellaisen kohtaamisen, jossa on mahdollista vuorovaikutusta enemmän kuin arjessa. Vuorovaikutusta tarjotaan sillä tavalla herkästi, että kuullaan mitä vanhempi ihminen tarvitsee. Henkilökunnalta ei voi vaatia, että he sen korjaa – se on laajempi kansalaisvastuu.
Vanhemmat saa arvokkaan kohtaamisen ja inspiraatiota, mahdollisuuden. Tanssikaverit on eri-ikäisiä – vanhoja, keski-ikäisia ja nuoriakin. Tapahtuu yli ikärajojen kohtaamista, joka on suuri puute meidän yhteiskunnassa. Meillä ei ole näitä konkreettisia yhteentulemisia. Tapahtumia, missä kohdattaisiin. On perheitä ja sukulaisia, jotka huolehtii siitä, mutta meillä ei ole sellaista yhteiskunnallista tukea sen tapahtumiselle tai tällaista opastusta. Tuntuu, että mikään taho ei oikein ohjaa siihen suuntaan. Paljon puhutaan uupumisesta. Nuoret ja keski-ikäiset uupuu – vanhat ovat yksinäisiä. Jos kohtaamisia tapahtuisi enemmän, se voimauttaisi kaikkia myös enemmän.
How is segregation prevented in the Dance Friends project?
Firstly, the fact that in this project the elderly have an encounter in which there is more interaction possible than in everyday life. Interaction is offered in a sensitive way, listening to what the older person needs. Staff cannot be expected to fix it – that is a wider civic responsibility.
The elderly get a valuable encounter and inspiration, opportunity and the Dance Friends are of all ages. Old, middle-aged and young. Meeting across age boundaries. Which is a big gap in our society. We don’t have these concrete encounters. Events where people meet. There are families and relatives who take care of it. But we don’t have that kind of social support for it or that kind of guidance. It seems that no one is really steering in that direction. There is a lot of talk about exhaustion. Young people and middle-aged people are exhausted – old people are lonely. If there were more encounters, it would also be more empowering for everyone.
Miten tulit mukaan projektiin?
Mä tulin, kun kuulin idean. Heti nappasin, että nyt on jotain tosi tärkeää tekeillä – tohon mä haluan mukaan! Tiesin, että en vielä pääse itse tekemään Tanssikaveri-vierailuja, mutta saisin olla mukana videoiden tekemisessä.
Se oli yksi syksy. Kiinnosti päästä tekemään tälläista taideprojektia. Miten ohjaaja toimi, miten kuvaaja ja 15 ottoa *nauraen*.
Pohdin, että nämä ovat virikevälähdyksiä vanhemmille ihmisille. Eli saisivat mallin sille, että voisi itsekin liikkua tanssien. Ensin tein harjoitteet videolle hyvin varovasti, ettei katsojalle tulisi sellainen tunne ettei voi tehdä niitä – mutta ne ei innostaneet yhtään!
How did you join the project?
I came when I heard the idea. Immediately I knew that there was something really important going on – I knew I wanted to be part of it! I knew that I wouldn’t get to do the Dance Friends visits myself yet, but I would be involved in making the videos.
It was one autumn. I was excited to get to do an art project like this. How the director worked, how the cinematographer worked and 15 takes *laughing*.
I thought about these as refreshing glimpses for older people. That is, they would get a model for how to move themselves by dancing. At first I did the exercises on video very carefully, so the viewer wouldn’t feel like they couldn’t do them – but they didn’t inspire me at all!
Kerro jotain videoiden tekemisprosessista!
Videoiden tekemisestä ja kameralle esiintymisestä ei tullut yhtään pakokauhua. Janina Rajakangas (koreografi) ohjasi niin kodikkaasti, vaativasti ja selkeästi. Tykkäsin siitä. Oli hyvin easy going. Ei tullut painetta, sai olla oma itsensä, mutta kuitenkin tiesi tarkasti mitä tehdään. Tykkäsin hänen ohjauksestaan.
Meillä oli ihana ryhmä ja kiva tunnelma. Ryhmä oli todella toinen toisiamme tukeva ja taiteellinen työryhmä oli hurjan kannustava.
Video-oppaan liikkeelliset tehtävät tehtiin yhdessä ilman kameroita. Janina antoi tehtäväsanoituksen ja ruvettiin tekemään. Meillä oli 4 – 5 kokoontumista ennen kuvausta. Harjoiteltiin niitä. Videoilla puhutut asiat piti oppia ulkoa. Se oli vaikeaa. Se oli vaikein kohta, että piti muistaa. Sen takia ottoja tuli monta, kun ei muistanut – joskus jopa 15 ottoa!
Tell me something about making the videos!
There was no fear of escape from making videos and appearing on camera. Janina Rajakangas (choreographer) directed so homely, demanding and clear. I liked that. It was very easy going. There was no pressure, you could be yourself, but you knew exactly what you were doing. I liked his direction.
We had a lovely group and a nice atmosphere. The group was really supportive of each other and the artistic team was very supportive.
The moving tasks in the video tutorial were done together without cameras. Janina gave us the instructions and we started working. We had 4-5 meetings before the shooting. We rehearsed them. We had to memorize the things we said in the videos. It was difficult. That was the hardest part to remember. That’s why there were so many takes when you couldn’t remember – sometimes up to 15 takes!
Jäikö jotain tärkeää sanomatta?
Tosi vahva tunne siitä kuinka arvokasta antia tämä on. Annetaan kontaktia, aikaa ja vuorovaikutusta. Se on juuri tätä pitäisi olla paljon enemmän.
Did you leave something important unsaid?
A really strong feeling of how valuable a gift this is. Giving contact, time and interaction. It’s exactly what there should be a lot more of.