Tutkimusraportti 2018: Tunnistamaton tunnistamaton

Shawarma
Ohjaaja Tuire Tuomiston tutkimusraportti Todellisuuden tutkimuskeskuksen pääohjelmistossa toukokuussa 2018 esitetystä Shawarma – Pahan koreografia -teoksesta.

Tausta-ajatuksia pahasta

Esityksen idea pahuuden käsittelemisestä näyttämöllä alkoi havainnosta, joka liittyy omaan taiteelliseen työskentelyyni. Olen aina hävennyt sitä, että aiheeni ovat vaikeita ja raskaita. Teatterikorkeakoulun lopputyötä tehdessäni ajattelin, että häpeäminen saa jo riittää. Lopputyöni Dark Matter (2017) käsitteli sananmukaisesti paitsi pimeää asiaa/asioita (matter) myös sitä miten pimeä aine, vaikka emme sitä näe, vaikuttaa meihin silti. Shawarma – Pahan koreografia on tämän ajatusketjun jatkoa. Siirryin siis pimeydestä pahuuteen.

Minua kiinnosti (jälleen sananmukaisesti) se, mitä toimintoja ja ilmenemismuotoja paha aiheuttaa, minkälaisia koreografioita. Ja se, miten paha on esitetty taiteessa. Ja ylipäätään se, mitä paha tai pahuus tarkoittaa. Minua provosoi ajatus, että paha asia näyttämöllä synnyttäisi lisää pahaa. Lähtökohtani olikin kysyä, kenen pahasta me silloin puhumme? Esityksen tematiikka pohjasi syyllisyyden kokemukseen, ja kysymykseen siitä, onko syyllisyys jopa tarpeellista tässä maailman tilassa.

Pahan määritteleminen ja erityisesti sen käsitteleminen näyttämöllä tuntui eettiseltä haasteelta. Eikö tulisi käsitellä hyviä asioita, koska ”hyvä laajenee”, ja silloin myös pahojen asioiden määrä auttamattomasti vähenee? Mistä oikeastaan puhun, kun puhun pahasta? Siitäkö, että maailman tapahtumat vaikuttavat, jälleen kerran, uhkaavilta? Vai siitä, että sinä päivänä, kun lippalakkipäinen nuori poika käveli ostoskeskukseen pommi repussa, jokin järkähti peruuttamattomasti? Vaiko siitä, miten onnettomalta vaikuttava pariskunta pitää yhtä vuodesta toiseen? Tai henkilökohtaisesti kokemastani pahasta?

Yksi pahan olomuodoista on vieraus ja outous siinä mielessä, että outo tai vieras ilmiö/ihminen voi leimautua pahaksi olematta sitä, vain siksi, että on tunnistamaton. Paha on jotain sellaista, jota emme tunnista tai pysty kategorisoimaan.

Esityksessä paha kulminoitui ”lampauteen”, suuren enemmistön passiivisuuteen, joka on kautta aikain mahdollistanut pahan. Uskollisuus, velvollisuus ja kurinalaisuus ovat hyveitä, jotka voivat kääntyä pahuuden käyttövoimaksi.

Olen varma, ettei maailma ole mielipuolinen. On vain olemassa kulttuurisia, sosiaalisia, historiallisia ketjuja, joita en näe. Logiikoita, joita en kykene seuraamaan. Tunnekulkuja, jotka ovat käsittämättömiä. Kierteitä, kehiä, spiraaleja. Nämä kaikki voivat johtaa johonkin, joka näyttää, ja on, silmitöntä ja julmaa. Pahaa.

Paha ei ole yksinkertainen, eikä siitä voi tehdä yksiselitteistä esitystä. Pahojen asioiden ajatteleminen on johdattanut minut miettimään, tuleeko meidän päästä pahasta ja saada kaikki anteeksi. Ihminen on tuhonnut paljon. Miten sen kanssa ollaan, eletään, tullaan toimeen?

Kääntyminen, pyöriminen

Shawarma-sanan etymologia on kääntyminen (turning).

Pyörre, kääntyminen, kehät manifestoivat esityksessä pahuutta. Kehää juokseva mies, vertikaalisesti pyörivä ihmisgrilli, pyörteissä etenevä kansantanssi ja ekstaattinen sufi-tanssi, tanssitangon (x-pole) ruumiita toisiinsa kietova ja erottava liike. Toimistotuolin 360 astetta. Käsien liike. Kädet, jotka tuodaan katsojalle lähikuvaan. Kädet, joista hyvä ja paha alkaa, ja loppuu.

Esityksen liikekieli rakentui pyöriville, pyörteisille ja kehämäisille liikeradoille kaikuvassa öljysäiliössä. Soittimena toimi itse säiliö, öljytynnyrit, sekä ruosteisista putkista rakennetut kellot. Esityksen päättivät elävät karitsat, jotka leikkivät ja juoksentelivat Mammu Rankasen ja Emilia Kokon kanssa näyttämöllä.

Esitys lainasi pyörteen ja kehän estetiikkaa, joissa oli uskonnollisia tunnusmerkkejä (suvivirsi, sufi). Myös monissa katsojakokemuksissa korostui ilmiö, joka viittaa mielestäni uskonnon piirissä koettuun:

”Pidin esityksestä valtavasti. Itkin aika paljon. Pidin siitä, että samaan aikaan kaikki on selitetty, mutta täysin katsojan tulkittavissa, valittavissa, kelattavissa. Samaan aikaan esitys oli mammuttimainen ja simppeli, iholla.”

– katsojakommentti somesta

Esityksen ohjaajana halusin, että katsojalle kokemus olisi mahdollisimman ei-osallistava, sivustajkatsojan roolia korostava. Vaikka katsojan rooli oli passiivinen, tila ja äänimaailma virittivät kokemuksen yhteiseksi, kevätkirkkomaiseksi messuksi.

Shawarma – Pahan koreografia

Esitykset: 5., 6., 10., 11. ja 13.5.2018 Öljysäiliö 468:ssa Laajasalossa, Helsingissä.

Ohjaus/koreografia, dramaturgia: Tuire Tuomisto
Näyttämöllä: Emilia Kokko, Mammu Rankanen, Juha Ekola, Heta Keskinarkaus, Markus Linden, Timo Torvinen sekä karitsat Pirkko ja Pentti
Äänisuunnittelu ja toteutus: Markus Lindén
Valosuunnittelu ja toteutus: Timo Torvinen
Skenografia: Tuire Tuomisto ja Timo Torvinen
Valokuvat: Jan Ahlstedt
Rakennustyöt: Timo Torvinen ja Simo Saarikoski
Tankotanssin opettaja: Camilla Rantanen
Lammasasiantuntija: Kaisa Hilska
Esitystaltiointi: Janne Savon
Traileri: Ville Vainio & Juha Ilmari Laine / No-Office
Tuotanto: Annu Kemppainen ja Heta Keskinarkaus / Todellisuuden tutkimuskeskus

Artikkelin valokuva: Anne Mäkitalo