Talvikki Eerolan ja Maria Santavuoren tutkimusraportti Todellisuuden tutkimuskeskuksen pääohjelmistossa vuonna 2019 toteutetusta Utopiakonsultaatio-palveluesityksestä.
Artikkelikuva: HAM / Maija Toivanen
Teosesittely
Utopiakonsultaatio on mielikuvituksellinen maailmanparannussuunnitelma, joka avartaa välittömästi asiakkaan mielentilaa ja avaa uusia näkymiä elämään.
”Hämmästyttävää, miten Utopiakonsultti pystyy synnyttämään meille yhteisen jaetun tilan, jossa ryhdymme maadoittumaan ympäristöömme radikaalisti uusin tavoin. Havaintomaailma alkaa muuttua, se virittäytyy uusille aallonpituuksille, jotka arjessa ovat harvemmin aistittavissa. Nyt minulla on muutamia salaisia välineitä, joiden avulla voin riuhtaista itseni lentoon pois automatisoidusta havainnon vankilasta.” -Hanna Helavuori, TINFO-tiedote 9.5.2019
Utopiakonsultaatio on esityksellinen palvelu, jossa tärkeintä on kuulla toinen ihminen ja kysyä miten tulla läsnäolevaksi samaan todellisuuteen. Utopiakonsultaatiossa pysähdytään yksityiskohtien äärelle etsimään, löytämään ja rakentamaan haluamaamme todellisuutta ja tekemään mahdottomasta mahdollista. Konsultin johdattelemana tarkkaillaan ja tutkitaan ympäristöä esityksellisin harjoittein ja etsitään uusia tapoja sijoittua todellisuuteen. Esityksen aineistona on kaikki mitä ympäristö tarjoaa ja se miten asiakkaan toiveet, tunteet tai kysymykset heijastuvat siihen. Utopiakonsultaatio syntyy dialogissa asiakkaan kanssa ja on siksi ainutlaatuinen.
Utopiakonsultaatio avaa mahdollisuuden pysähtyä ja hypätä sivuun säännöistä tai totutuista ajatuskuvioista, jotka usein kutsuvat meitä tietynlaiseen olemiseen ja jopa tarkkaamattomuuteen suhteessa itseemme ja ympäröivään todellisuuteen.
Taustaa
Todellisuuden tutkimuskeskuksessa kehitetty, yhdelle ihmiselle kerrallaan tapahtuva esityksellinen palvelu, Utopiakonsultaatio, syntyi vuonna 2012 Utopia-teemavuoden sisällä. Siitä lähtien Talvikki Eerola on kehittänyt ja muokannut teosta palvelemaan erilaisia yksilöitä ja yhteisöjä, ja luonut uusia harjoitteita aina kohderyhmän ja yhteisön tilauksen mukaan. Eerola on kiertänyt teoksella vanhusten palvelutaloissa, hoitolaitoksissa, festivaaleilla ja palvelu on ollut tilattavissa TTK:n nettisivujen kautta kenelle tahansa ja mihin tahansa tilaan. Viimeisten vuosien aikana Utopiakonsultaatiota on toteutettu tuotantoyhteistyössä Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa pääkaupunkiseudun hoitolaitosyksiköissä sekä Alppikadun Kansalaistoiminta-areenalla.
Vuosina 2016-2018 Eerola kirjoitti Risto Santavuoren kanssa Utopiakonsultin käsikirjan, joka pohjautuu Eerolan muistiinpanoihin, reflektioon ja Santavuoren kanssa käytyihin keskusteluihin teoksesta. Käsikirja avaa teoksen filosofiaa, millaiseen taidetraditioon se liittyy, avaa konsultaation käsikirjoituksen, ja antaa esimerkkejä konsultaation esityksellisistä harjoitteista ja kokonaisista utopiakuljetuksista.
Utopiakonsultaatio Helsingin taidemuseon Pawel Althamer -näyttelyssä
Teksti: Talvikki Eerola
Kun Utopiakonsultaatio valittiin TTK:n pääohjelmistoon vuonna 2019, sain työparikseni Maria Santavuoren, jonka kanssa löytyi heti yhteinen inspiraatio Utopiakonsultaation museosovelluksen luomiseen. Yhteistyökumppaniksi saimme Helsingin taidemuseon (HAM). Kun tapasimme ensimmäistä kertaa Marian ja silloisen toiminnanjohtaja Annu Kemppaisen kanssa HAM:ssa keväällä 2018 näyttelypäällikkö Pirkko Siitarin ja amanuenssi Sanna Tuulikankaan, he kertoivat Pawel Althamerin tulevasta näyttelystä. Tunsimme heti yhteyden Althamerin taiteen ja Utopiakonsultaation välillä. Molemmissa oli halu kuulla ihmistä, tuoda taidetta lähelle ihmistä ja sellaisiin paikkoihin, jossa sitä ei itsestäänselvästi ole. Tapasimme Pawelin ensimmäistä kertaa alkuvuodesta 2019 ja hän kertoi näyttelyn sisällöstä; retrospektiivisestä osasta ja valkoisesta huoneesta, jonka työnimi oli “Popcorn”. Silloin “Popcorn” oli Pawelin suunnitelmissa valkoinen hiljainen tila, jossa ihmiset olisivat kohtaamisen äärellä, ilman yhtään teosta, vain toisensa. Tiesimme ja tunsimme, että Utopiakonsultaatio on oikeassa paikassa ja oikeiden ihmisten kanssa. Alusta asti tuntui oleelliselta Marian kanssa se, että esityksellä olisi selkeä dramaturgia ja käsikirjoitus, jonka sisällä voisimme kuitenkin elää vapaasti kunkin näyttelyvieraan kanssa.
Harjoittelujakso
Työskentely alkoi harjoittelujaksolla, jonka aikana muokkasimme Utopiakonsultaatiosta uuden, taidenäyttelyssä tapahtuvan version. Harjoitusjakson aikana vierailimme useissa Helsingissä sijaitsevissa taidemuseoissa, sekä teimme harjoitusmatkan Tallinnan Kamu-museoon. Teimme toisillemme Utopiakonsultaatioita museotiloissa ja kehitimme uusia harjoitteita kokemustemme pohjalta. Kokeilimme erilaisia utooppisia harjoituksia, kysymyksiä ja mielikuvaleikkejä museoissa, joiden pohjalta tulevalle teokselle alkoi muodostua runko. Museoversion keskiöksi alkoi hahmottua teokseen astumisen harjoitus. Utopiakonsultaation perusidea dialogisena teoksena, joka lähtee liikkeelle konsultoitavan kysymyksistä, unelmista tai tarpeista pysyi ennallaan. Tässä versiossa taide toimi utooppisen työskentelyn ympäristönä ja peilinä.
Rakensimme esityksemme sen mielikuvan varaan, joka meillä tulevasta näyttelystä oli. Saimme jo prosessin alussa tietää, että näyttely tulee koostumaan kahdesta osasta ja näyttelytilasta. Toinen huoneista olisi retrospektiivinen osuus, jossa esillä olisi Pawelin töitä hänen koko uransa ajalta ja toinen huoneista tyhjä valkoinen tila, johon mentäessä myös katsojien tulisi pukea päälleen valkoiset haalarit ja jättää kaikki irtaimisto lokeroihin. Koimme valkoisen tilan inspiroivana ja hedelmällisenä lähtökohtana utooppiselle työskentelylle. Haasteena oli kuitenkin se, että alunperin tilasta kaavailtiin hiljaista tilaa. Mietimme miten voimme käydä dialogia hiljaisuudessa? Päätimme jakaa esityksemme kahteen osaan, kuten Pawelin näyttelykin oli rakennettu. Konsultaation dialoginen osuus tulisi tapahtumaan retrospektiivisessä näyttelytilassa ja toimisi pohjana tyhjän tilan kokemukselle. Pawelin näyttely I (Am) avautui 28.3.2019 ja pääsimme itse näyttelytilaan harjoittelemaan vasta samalla viikolla. Pyysimme katsojia harjoituskonsultaatioihin ja viilasimme vielä viimeisiä yksityiskohtia kokonaisuudessa saamiemme palautteiden ja omien kokemustemme perusteella.
On ihmeellistä, miten päädyimmekään tekemään yhteistyötä juuri nyt HAM-museon, sekä Pawelin kanssa, sillä samankaltainen ajattelu hänen kanssaan suhteessa katsoja-kokijaan oli huikea. Molemmat kysyvät sitä kuka minä olen ja keitä me olemme yhdessä. Molempia yhdistää leikki ja sellaisen tilan luominen, jossa voi kokeilla, inspiroitua ja tavoitella mielen vapautta.
Esityksen dramaturgia
Utopiakonsultaatio-esityksen sai varata itselleen lipunmyynnistä ja se kuului näyttelylipun hintaan. Konsultaatiota oli tarjolla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Päivän pituus oli aina neljä tuntia ja siihen mahtui kolme esitystä, joiden kesto oli n. 1h per esitys.
Konsultaatio alkoi tapaamisella lipunmyyntiaulassa, jossa utopiakonsultti otti katsojan vastaan ja toivotti hänet tervetulleeksi Utopiakonsultaatioon. Tämän jälkeen siirryttiin museon ovista sisään rauhallisempaan aulaan ja pysähdyttiin keskustelemaan. Lyhyen keskustelun aikana oli tarkoitus muodostaa kontakti konsultoitavaan ja muodostaa yhteinen kysymys, lähtökohta tai positiivinen odotus esitykselle. Konsultti saattoi kysyä mm. seuraavia kysymyksiä: “Mistä olet tulossa?”, “Millaisesta todellisuudesta tulet tähän hetkeen?”, “Mihin todellisuuteen haluaisit mennä?”, “Onko sinulla jotain mitä tarvitset juuri nyt?”, “Jos tässä hetkessä kaikki olisi mahdollista, mitä toivoisit kaikkein eniten?” Vastausten pohjalta sovittiin yhdessä mitä lähtisimme etsimään näyttelystä. Vastaukset tarjosivat linssit sekä taiteen että koko museotilan katsomiselle. Lähdimme liikkeelle etsimään haluttua näyttelyn maailmasta. Pysähdyimme ovilla, kynnyksillä ja erilaisilla rajoilla, jotka konsultti nimesi erilaisiksi porteiksi. Astuessamme porteista, jätimme taaksemme aina jotain, jota emme halunneet kantaa mukanamme tässä hetkessä, tai loimme haluttua todellisuutta porteista astumisen myötä. Varsinaiseen näyttelyyn astuessa konsultti ohjeisti, että toisesta tulisi nyt kuljettaja, joka voisi rauhassa kulkea näyttelyssä ja pysähtyä sellaisten teosten tai tilallisten yksityiskohtien ääreen, jotka kutsuivat luokseen. Ne voisivat olla haluttua olotilaa vahvistavia tai muuten intuitiivisesti luokseen kutsuvia. Kulkiessamme näyttelyssä näin yhdessä, pysähdyimme kiinnostavien teosten ääreen ja keskustelimme siitä, miten teos liittyy katsojan omaan teemaan. Tutkimme tunnelmia, tunteita ja ajatuksia mitä teokset herättivät. Sitten valitsimme yhden teoksen, jota tutkimme perusteellisemmin ja johon menimme sisään. Teokseen astuminen tehtiin sekä mielikuvittelun, että konkreettisen eteenpäin astumisen ja silmien sulkemisen kautta. Tässä osuudessa teokset heräsivät eloon uusilla ja yllättävillä tavoilla. Ne muuntautuivat ja tarjosivat syvempää viisautta, sekä vapauttivat ajattelemaan uusilla tavoilla.
Teokseen astumisen jälkeen kierros jatkui kohti valkoista huonetta. Ennen valkoista huonetta riisuimme kenkämme, puimme valkoiset haalarit päällemme ja pidimme välikeskustelun. Kysyimme katsojalta mikä tähän astisessa oli kaikkein merkittävin hetki ja nimesimme sen. Tuosta kokemuksen nimeämisestä tuli esityksen nimi, jonka konsultti kirjasi käsiohjelmaan. Käsiohjelman etusivulla oli teoksen nimi, joka oli kokijan nimeämä tärkeä hetki. Seuraavalta sivulta löytyi teoksen tekijät: Pawel Althamer, Utopiakonsultit ja konsultoitavan nimi. Kolmannella sivulla käsiohjelmassa luki ohjeet esityksen katsomista, tekemistä ja kokemista varten. Osassa käsiohjelmia kolmas sivu oli tyhjä ja osassa oli kolme kohtaa. 1. Katsominen 2. Kuunteleminen 3. Liike, sekä ohjeet jokaiseen kohtaan.
Kun katsoja astui valkoiseen huoneeseen, hän sai mukaansa käsiohjelman. Utopiakonsultti toivotti konsultoitavan tervetulleeksi esitykseen, joka oli nimetty katsojan kokemuksen pohjalta. Vaikka valkoisessa tilassa ei lopullisessa versiossa ollutkaan kiellettyä puhua, säilytimme oman suunnitelmamme siitä, että konsultaation dialoginen osuus loppui käsiohjelman antamiseen. Sen jälkeen konsultoitava sai vapaasti liikkua valkoisessa tilassa joko yksin tai kontaktissa. Varsinkin teoksen jälkimmäinen osuus vaati herkkää kuuntelua. Tässä osassa piti vain aistia haluaako konsultoitava olla yksin vai haluaako hän, että konsultti pysyy lähellä ja matka jatkuu yhdessä ilman puhetta.
Ennen valkoiseen huoneeseen, eli konsultoitavan esitykseen astumista, konsultti ohjeisti, että konsultaatio loppuu kun konsultti tulee koskemaan konsultoitavaa olkapäähän. Tällöin yhteinen aikamme loppuisi mutta konsultoitava voisi jäädä tilaan niin pitkäksi aikaa kuin haluaisi. Usein konsultoitava jäi omaan esitykseensä konsultin lähdettyä.
Kokemuksia konsultaatioista
Teksti: Maria Santavuori
Toivottuja utopioita:
– Saada hetken helpotusta sairastamisen keskellä olevaan epätoivoon.
– Jatkaa keventyneessä olossa kohti viikonloppua.
– Löytää uusia näköaloja kaventuneeseen arkeen.
– Saada värejä, inspiraatiota ja iloa. Kokea jotain uutta.
– Ymmärtää mikä on ihmisen mieli. Mistä elämässä on kysymys.
– Maailma, jossa ihmiset liittyvät toisiinsa yhteisöllisyyden, tasavertaisuuden ja valoisamman tulevaisuuden rakentamisen hengessä.
– Löytää sielunkumppani. Rakkaus.
Pariskunta tulee konsultaatioon Tukholmasta. Toinen heistä on suunnitellut päivän syntymäpävälahjaksi. Konsultaatio on osa lahjaa. Syntymäpäiväsankari on jännittynyt. “Mihin minä olen oikein joutunut”, hän miettii. Tunnelma on lempeästi herkkä ja odottava. Lahjan antajaakin jännittää miten hän onnistuu. Löydämmekö toisemme? Kysymys tuntuu leijailevan ilmassa. Lahjan saaja määrittää utopiakseen sisäisen rauhan, lahjan antaja yhteyden ja onnistuneen päivän. Lahjan saaja kävelee edellä, haluaa löytää oman rytminsä. Lahjan antaja yrittää pysyä vierellä etsien yhteisiä askelia. Lahjan antaja kantaa aloitteentekijän vastuun ja astuu teokseen ensimmäisenä. Lahjan saaja rohkaistuu päästessään olemaan ensin vierellä, todistajana ja tukijana. Hän valitsee silmät kiinni olevan patsaan. Suoritamme teokseen astumisen rituaalin. Valitsemme yksityiskohdan, tunnemme miten teos alkaa vetää puoleensa, laitamme silmät kiinni ja otamme askeleen eteenpäin. Välittömästi huomaan miten hänen kasvoissaan tapahtuu muutos teokseen astumisen hetkellä. Sisäinen maailma avautuu. Ensin on levotonta. Jotain, josta ei saa ihan kiinni. Sen epämääräisen takana on suru. Pysähdymme suruun, katsomme sitä, hyväksymme sen. Jokin liikahtaa hänessä. Tunnen sen nopean aallon omassa kehossani. Näen lämmintä valoa. Tunnen virtauksen. Näen miten hänen silmäkulmastaan valuu muutama kyynel. Hän kertoo helpotuksen vallanneen hänet. Rauha, jota hän etsi ja tavoitteli oli surun takana, mutta se ei ollutkaan pysähtynyttä, liikkumatonta rauhaa, vaan elävää liikettä. Patsas oli avannut lahjan saajan silmät. “You opened my eyes”, hän kirjoittaa vieraskirjaan. Valkoisessa huoneessa he istuvat lattialla vastakkain. Silmissä lämpöä. Molemmat elävinä, yhteyttä värähdellen.
Serkukset tulevat konsultaatioon hetken mielijohteesta. He ovat viettäneet päivän sukunsa asioita jakaen. On jaettu kipeitä ja vaikeitakin muistoja; hänestä, joka ei kuulunut sukuun ja hänestä, johon kaikki vaiettu tiivistyi. Toinen serkuksista jakaa mielellään. Toista jännittää. Lähdemme etsimään merkityksellistä yhteyttä. Tunnetta, jonka kautta voisi tuntea kipeiden asioiden merkityksen. Rohkeampi heistä valitsee verkosta tehdyn, lasta esittävän veistoksen. Lapsella ei ole kasvoja, ei kunnollisia vaatteita. Hän seisoo yksin metallisen ympyrän sisällä kauhtunut pehmokoira kainalossaa. “Tämä olen kuin minä lapsena”, hän sanoo. “Minäkin olin yksin. Minut jätettiin usein yksin leikkikehääni. Kukaan ei pitänyt minusta huolta.” Rankoista muistoista huolimatta hän haluaa käsitellä tätä muistoaan. Pyydän häntä valitsemaan suunnan, josta käsin hän haluaa tarkastella teosta. Menemme teoksen taakse. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy siimaan, jolla veistos on kiinnitetty kattoon. Siima nousee teoksen tärkeimmäksi yksityiskohdaksi. Kun hän astuu teokseen, tuo näkymätön siima on se, joka kannatteli häntä lapsena. Usein hänen tietämättään. Hänen mielikuvitusmaailmansa, muilta näkymätön lanka tuonpuoleiseen, henkien maailmaan. Sieltä häntä kannateltiin kaiken aikaa. Kyyneleet valuvat hänen poskilleen, kun hän muistaa tuon unohdetun kannattelun tunteen. Veistoksen näkymä ja näköala muuttuvat. Leikkikehän kolkko kaide ei olekaan ylittämätön. Hän voisi milloin vain astua sen yli. Maailma olisi hänen. Avattuaan taas silmät hän kertoo tuon langan olleen pitkään kadoksissa. Hänestä huokuu lämmin voima ja viisaus. Oli tärkeää muistaa se taas.
Helsinki-päivän todellisuusmatkat Dreamer-bussissa
”Mistä todellisuudesta tulet? Mitä haluat löytää? Astu kultaiseen bussiin, joka vie sinut haluamaasi todellisuuteen.”
Helsinki-päivänä 12.6.2019 utopiankonsultit toteuttivat yhdelle ihmiselle kerrallaan todellisuusmatkoja HAM:n takana kultaisessa Dreamer-bussissa. Se on Pawelin Althamerin veljen bussi, joka usein kiertää osana Althamerin näyttelyitä ympäri maailmaa. Tässä yhteydessä tarjolla oli n. 10-15 minuuttia kestävä festivaaliversio Utopiakonsultaatiosta. Kun bussiin astuttiin sisään, katsojalta kysyttiin minkälaisesta todellisuudesta katsoja tuli kyseiseen hetkeen ja mitä hän tarvitsisi juuri tänään ja tässä hetkessä. Sitten bussin kuviteltiin matkaavan haluttuun todellisuuteen tai maailmaan, jonka konsultti oli yhdessä katsojan kanssa nimennyt katsojan toiveista käsin. Katsoja kuvaili mielikuvitusmatkaa ja kun konsultin kanssa päästiin perille, astuttiin konkreettisesti ulos bussista tuohon haluttuun todellisuuteen.
Mad House -kesäkiertue: Ilmastonmuutos ja utopiat
Utopiakonsultit lähtivät kiertueelle osana Mad House Helsingin Ilmastonmuutos & Utopiat -kesäkiertuetta 18.5. – 18.8.2019. Jokaisessa tapahtumassa Utopiakonsultaatiota oli tarjolla yhden päivän ajan neljä tuntia. Konsultaatioita tehtiin yhdelle tai kahdelle ihmiselle kerrallaan ja ne liikkuivat kaupunkitilassa. Ilmastonmuutos ja Utopiat -kiertueella konsultoitavia kutsuttiin pohtimaan seuraavanlaisia kysymyksiä:
Mikä on sinun Utopiasi? Minkälaisen maailman haluat nähdä jos matkustamme ajassa tulevaisuuteen? Mikä olisi parasta mitä juuri nyt voisi tapahtua? Mikä olisi paras mahdollinen maailma juuri nyt?
Tutkimustuloksia ja havaintoja museosovelluksesta
Teksti: Talvikki Eerola ja Maria Santavuori
Lähdimme tutkimaan sitä, miten Utopiakonsultaatio soveltuisi avoimeen kaupunkitilaan, jossa kuka tahansa voisi tulla teoksen kanssa kohdakkain ja osallistua siihen. Meitä kiinnosti kehittää Utopiakonsultin hahmoa ja tutkia uusia syvyyksiä, jota teoksesta tehdyt uudet mallinnokset toisivat mukanaan. Taidemuseon vakiinnuttua teoksen ympäristöksi, meitä kiinnosti myös mitä uutta Utopiakonsultaatio avaisi taiteesta, jonka kanssa se keskustelisi. Kävi niin, ettei konsultaatiossa aina käsiteltykään esille laitettua taidetta, vaan katse kääntyi seinässä olevaan halkeamaan tai valaistukseen.
Työskentely utopiakonsultteina museossa todisti palautteiden perusteella sen, että ihmisillä on halu heittäytyä leikkiin. Leikillisyydessä on taiteen voima ja muutosvoima. Mitään muutosta ei tapahdu, ellemme uskalla yhdessä heittäytyä utopioiden vietäväksi!
Koimme, että teoksen asettaminen näyttelyn yhteyteen tarkensi konsultin hahmon ääriviivoja. Käytimme aikaa esimerkiksi puvustuksen miettimiseen, joka ei aiemmin ollut keskiössä konsultin roolissa. Hahmosta tuli eräänlainen erilainen museo-opas. Opas, jonka kanssa näyttelyä pääsi katsomaan räätälöitynä oman elämänsä heijastuksena. Pawelin teokset tarjosivat siihen hyvän pohjan.
Teoksen asettamisen näyttelytilaan haastoi meidät luomaan teokseen kuljetuksen, jonka veimme aina läpi esityksessä. Oli ennalta päätettyä mistä kuljetus alkaa ja mihin loppuu. Aikaisemmat versiot Utopiakonstultaatiosta ovat olleet vapaampia ja rönsyilevämpiä. Tällainen sidottu muoto mahdollisti sen, että konsultaatioita jaksoi tehdä useamman peräkkäin, useana päivänä peräkkäin. Muoto alkoi tukea teosta niin, että esimerkiksi teokseen astumisen kokemus syventyi ja syventyi sitä mukaa, kun toistoja tuli. Loppukeväästä teokseen astumiset olivat useimmiten välittömästi hyvin voimakkaita hetkiä, joissa mentiin nopeasti syviin kerroksiin. Usein konsultoitavat kokivat tärkeitä oivalluksia tai vahvoja tunteita juuri teokseen astumisen harjoituksessa.
Yksi mielenkiintoinen erityispiirre mikä liittyy Utopiakonstultaatioon on se, miten nopeasti ihmiset haluat kertoa ja jakaa omaa henkilökohtaista elämäänsä. Miten monet kertoivat lähes heti sen kaikkein olennaisimman ja henkilökohtaisimman asian elämästään. Miten monet heittäytyivät ja olivat valmiita sille mahdollisuudelle, että juuri tämä kohtaaminen toisi toivottua lisävalotusta tai muutosta asiaan.
Kaiken kaikkiaan koimme sekä taidenäyttelyn että festariympäristön erittäin hedelmällisinä ympäristöinä Utopiakonstultaatiolle. Utopiakonstultaatio ikäänkuin nautti näiden ympäristöjen tuomasta synergiasta mennä pintaa syvemmälle, katsoa ympäristöä subjektiivisesti ja heijasteisesti tai heittäytyä hetkeksi irti arjesta.
”Kiitos miellyttävästä ja mielenkiintoisesta utopia-matkasta! ’Matka uuteen käy sielun ja mielen kautta. Vapaus on sitä, että voi valita ollako utelias vaiko ei!'” – HAM:in näyttelyvieras
”Utooppinen mielentila oli itsessään arvokas kokemus, joka jätti pysyvän vaikutuksen. Kaikkea ei voi tai tarvitse selittää sanoin.” – Santtu Paananen, Voima 12.4.2019
Utopiakonsultaatio 2019
Konsepti, toteutus, puvustus ja esiintyminen: Talvikki Eerola ja Maria Santavuori
1. Pawel Althamerin I (am) -retrospektiivinäyttely, Helsingin Taidemuseo HAM, Tennispalatsi
Esitykset: 28.3.-11.6.2019 ja 27.8.-7.9.2019 tiistaisin klo 14–18, perjantaisin klo 12–16 ja lauantaisin klo 12–16
Tuotanto: Annu Kemppainen / Todellisuuden tutkimuskeskus & Helsingin Taidemuseo HAM
2. Helsinki-päivä Althamerin Dreamer-bussissa, Helsingin Taidemuseo HAM, Tennispalatsi
Esitykset: 12.6.2019
Tuotanto: Annu Kemppainen / Todellisuuden tutkimuskeskus & Helsingin Taidemuseo HAM
3. Mad House Helsingin kesäkiertue: Ilmastonmuutos ja Utopiat
Esitykset: Kontula Electronics 18.5.2019, Mad House avajaiset, Teurastamo 13.6.2019, Ikaalisten Puistofilosofia 24.7.2019, Savonlinnan luontoelokuvafestivaalit 18.8.2019
Tuotanto: Annu Kemppainen / Todellisuuden tutkimuskeskus & Mad House Helsinki
