Toinen
2012

"Toinen". Kuvituskuva.

Neljä näyttelijää ja dokumentoija tapaavat tuntemattoman. Menevät tämän asuntoon, pukevat hänen vaatteet päälleen, syövät hänen ruokiaan, katsovat hänen lempiohjelmiaan ja vastaavat hänen tekstiviesteihinsä. He penkovat tuntemattoman tavaroita ja tekevät johtopäätöksiä.
Toinen on esitys, jossa katsoja tapaa uudestisyntyneen asukkaan, neljä kertaa saman esityksen aikana, neljän eri näyttelijän tulkitsemana. Esitys, joka tapahtuu kodissa, jossa joku elää sitä monimutkaista omaa elämäänsä.

Miten täällä ollaan? Miten täällä pitäisi olla?

Toteutus on yhteistyö Berliinissä toimivan Club Real -ryhmän kanssa. Ryhmälle ominaisia lähtökohtia ovat yleisön osallistaminen, arkkitehtuuri, teksti ja installaatio.

Toinen toteutetaan Baltic Circlen aikana 7–11.2012.
Esitykset: KE 7.11. 17:00, TO 8.11. 18:00, PE 9.11. 17:00, LA 10.11. 19:00, SU  11.11. 19:00
Ennakkoesitykset: LA 3.11. 15:00, SU 4.11 15:00, MA 5.11. 12:00, TI 6.11. 15:00 (tiedustelut ennakoista: info@todellisuus.fi)
Paikka: Yksityisasunto. Tarkemmat osoitetiedot lipunoston yhteydessä.
Hinta: 25/15 €
Kieli: englanti
Kesto: 1 h 15 min
Tuotanto: Todellisuuden tutkimuskeskus, Club Real, Baltic Circle & TEKIJÄ – Theatre Touring Network project

Tukija: Taiteen keskustoimikunta

Tekijät: Tuire Tuomisto, Georg Reinhardt, Marianne-Ramsay Sonneck, Jonna Wikström, John Dunn & Annu Kemppainen

Four actors and a documentarian meet a stranger. They go to his house, wear his clothes, eat his food, watch his favorite TV shows and reply to his text messages. They go through stranger’s stuff, and make conclusions about him.

The Other is a performance where the viewer meets the born-again inhabitant four times, interpreted by four different actors. It is a performance that takes place in a home where someone lives his complex daily life.

How do we live here? How are we supposed to live here?

The Other is a collaboration performance with Berlin based Club Real group. The artistic instruments deployed in their participatory works are architecture, text and installation.

The Other takes place during Baltic Circle 7-11.2012.
Time: WED 7.11. 17:00, THU 8.11. 18:00, FRI 9.11. 17:00, SAT 10.11. 19:00, SUN 11.11. 19:00
Location: Private apartment. Location revealed upon ticket purchase.
Price: 25 / 15 €
Language: English
Duration: 1 h 15 min

Produced by: Reality Research Center, Club Real, Baltic Circle & TEKIJÄ – Theatre Touring Network project

Supported by: Arts Council of Finland

Credits: Tuire Tuomisto, Georg Reinhardt, Marianne-Ramsay Sonneck, Jonna Wikström, John Dunn & Annu Kemppainen

12 etydiä ikuisesta elämästä
2010

12 etydiä ikuisesta elämästä oli teossarja, joka pyrki löytämään 12 tapaa harjoitella ikuista elämää. Joka kuukausi vuoden 2010 ajan esitettiin yksi etydi. Kukin etydi syntyi esitystaiteilija Tuomas Laitisen ja toisen taiteilijan välisestä yhteistyöstä kolmen vuorokauden yhtäjaksoisen työskentelyn pohjalta. Etydeistä kootaan keväällä 2011 ikuisen elämän harjoitusten käsikirja.
Ehkä suurin uskontojen käsittelemä aihe on ihmisen kyky selvitä hengissä. Usko tai henkinen harjoitus nähdään keinona voittaa kuolema liittymällä jollain tapaa jumalallisuuden piiriin. Kuolemattomuus ja ikuisuus ovat käsitteitä, joita ihmisen on kuitenkin vaikea hahmottaa, joista on vaikeaa saada otetta. Siksi niitä käsitellään lähinnä negaation kautta – rajattomuus ymmärretään jonain jolla ei ole rajaa, äärettömyydestä voi puhua vain jos ensin sanoo ’ääri’.

Konsepti: Tuomas Laitinen (esitystaiteilija, ohjaaja)

Taiteilijat:
Ishmael Falke (nukketaiteilija), Johanna MacDonald (esitystaiteilija), Rausparan (uusshamanistinen esitysduo), Carl-Erik Engqvist (uusmediataiteilija), Jyri Pitkänen (valokuvaaja/performanssitaiteilija), Aapo Korkeaoja (performanssitaiteilija), Anna Maria Häkkinen (koreografi/tanssija), Tellervo Kalleinen (performanssitaiteilija), Wisa Knuuttila (kuvataiteilija/esiintyjä), Dasniya Sommer (köysitaiteilija), Nagashila (taidemaalari)

[Category number=’-1′ method=’excerpt’ order=’desc’ id=’44’ orderby=’date’]Maybe the greatest issue approached by religions is the ability of humans to survive. Belief and spiritual practice are seen as a way to conquer death by joining divinity. Meanwhile immortality and eternity are concepts that are hard to grasp. Therefore they are dealt with through negation – the infinite can only be uttered through pronouncing the finite.

12 etudes on everlasting life was a series of pieces that attempted to find 12 ways to practice a life everlasting. Every month during 2010 a new etude was be performed. Each etude was created between Tuomas Laitinen and another artist and was worked on for 3 uninterrupted days. The etudes have been collected into a publication, Manual of Everlasting Life.

The series was a part of Reality Research Centers research plan for the year 2010, the theme of which is ’Can the Sacred Be Performed?’.

Concept: Tuomas Laitinen (theater/performance artist)

12 ETUDES ON EVERLASTING LIFE – MONTHLY PERFORMANCES IN 2010

I etude on everlasting life – awakening
Ishmael Falke and Tuomas Laitinen
Opening of the Shrine and founding of a biological family on 21st of January at the Reality Research Center studio, Helsinki.
The Shrine open through the year 2010 at RRC studio.
Photography by Jan Ahlstedt.

II etude on everlasting life – communication
Johanna MacDonald and Tuomas Laitinen
Writing 66 individual letters to 66 people from the 1st to the 3rd of February.
Posting the letters on the 4th of February.
Photography by Jan Ahlstedt.

III etude on everlasting life – ritual
Rausparan and Tuomas Laitinen
A ritual performance on the 19th of March at Rauhala, Oulu.
Photography by Ossi Koskelainen.

IV etude on everlasting life – technology
Carl-Erik Engqvist and Tuomas Laitinen
The opening seremony of a virtual temple on the 28th of April at the HUMlab of Umeå University.
The temple on the HUMlab island in the virtual world Second Life, open for undetermined time.
Photography by Gabriel Bohm Calles.

V etude on everlasting life – faith
Jyri Pitkänen and Tuomas Laitinen
A tent at Hakaniemi market place in Helsinki on the 31st of May with singing of the Death and Eternity psalms of the finnish choral, an eternity questionaire & lottery and a discussion on eternity.
A demolition of the first price of the eternity lottery, a Nissan Micra, on the 15th of June at Romu-Keinänen demolition site with the lottery winner (the owner of the car) as a witness.
Photography by Jan Ahlstedt.

VI etude on everlasting life – offspring
Aapo & Aukusti (4 years old) Korkeaoja and Tuomas & Ilari (almost 7 years old) Laitinen
A participatory performance for fathers and their children on the 29th of June at Turku Main Library yard, as a part of the Holy Destruction -exhibition at the Gallery Maaret Finnberg.
Photography by Hanna Oksanen.

VII etude on everlasting life – matter
Anna Maria Häkkinen and Tuomas Laitinen
A participatory performance at midnight of the 14th of July at the Meiko nature reserve in Kirkkonummi.
Photography by Jan Ahlstedt.

VIII etude on everlasting life – healing
Tellervo Kalleinen and Tuomas Laitinen
A participatory performance on the 7th of August at an acupuncture clinic in Tapiola, Espoo.
Photography by Kare Markkola.

IX etude on everlasting life – art
Visa Knuuttila and Tuomas Laitinen
Exhibiting an image of the Hermit on the 30th of September in the web and on the 27th of November at the RRC studio in Helsinki.
An give-away of prints of the piece for use in public space through Esitys-magazine and personal contacts.
Photography by Visa Knuuttila.

X etude on everlasting life – ascesis
Dasniya Sommer and Tuomas Laitinen
A participatory performance from the 8th to the 10th of October at the contemporary art museum Kiasma in Helsinki, as a part of /theater.now-festival.
Photography by Jan Ahlstedt.

XI etude on everlasting life – meditation
Nagashila and Tuomas Laitinen
A wake for death through the night between the 3rd and the 4th of November at the Open Art School in Helsinki.
Photography by Jan Ahlstedt.

XII etude on everlasting life – rebirth
Tuomas Laitinen
Three dayless days above the polar circle at the time of the winter solstice, from the 21st to the 24th of December. The birth of the sun at noon of the 24th and its welcoming on the top of Kannusvaara in Savukoski, at 67°54,33’
27°61,75′.
Photography by Tuomas Laitinen.

Urbania
2010

Urbania

”This road used to be a river”
URBANIA on Todellisuuden Tutkimuskeskuksen (TTK) ja portugalilaisen Teatro Meia Voltan (TMV) kaupunkiesitysprojekti, joka alkoi syksyllä 2009. Urbania on paikkasidonnainen esitys, joka tutkii kaupunkeja sekä fyysisinä että henkisinä tiloina. Se ehdottaa, että kaupungeilla on yksi, yhteinen olemus. Jokaisesta kaupungista on kuitenkin löydettävissä vain kyseiselle kaupungille ominaisia piirteitä. URBANIAn ytimessä on kysymys siitä, syntyykö ominaislaatu kyseisen kaupungin kodikseen valinneista kaupunkilaisisista, maantieteellisestä sijainnista, historiasta, arkkitehtuurista vai jostain muusta?

Helsinki 4.-13.3.2010: URBANIA – the Ultimate Pilgrimage

URBANIAn ensimmäiset esitykset olivat Helsingissä maaliskuussa 2010. Esityskauden aikana järjestettin kahdeksan kaupunkivaellusta.
Työryhmä Helsinki: Maria Ruostepuro (TTK), Timo Mäkelä (TTK), Erica Richter, Markus Lankinen, Ingvill Fossheim, Mia Silvennoinen, Maria Nuutinen (TTK), Veera Aaltonen, Silvia Silva (TMV), Aarni Korpela, Alfredo Martins (TMV).
Esityksen traileri: http://www.youtube.com/watch?v=5xoW8SasJfs

Viana do Castelo 12.-17.10.2010
URBANIAn toinen osa tapahtui Portugalissa syksyllä 2010, Viana do Castelossa. Esitys oli osa 15.-31.10.2010 järjestettyä kaupungin ”Para Uma Bienal Viana do Castelo”-biennaalia. Biennaalin alaotsakkeena oli Slow Cities. Viana do Castelossa URBANIAn esityksiä oli 6.
Työryhmä Viana do Castelo: Maria Ruostepuro, Timo Mäkelä, Alfredo Martins, Carlos Alves, Estelle Franco, Luis Godinho, Silvia Silva.

Helsinki 27.-28.11.2010: Urbania – sokea piste
Pyhäpäivä-tapahtumassa Todellisuuden tutkimuskeskuksessa
Pimeä Installaatio, joka kommentoi Urbanian kahta aiempaa osiota.
Työryhmä: Maria Ruostepuro, Timo Mäkelä

”This road used to be a river”

URBANIA is an urban performance project done in collaboration with the Portuquese group Teatro Meia Volta. The project started in autumn 2009.
Urbania is a site-specific performance, which explores cities both as physical and as spiritual places.
It suggests, that cities in general have one, shared appearance. Yet every city has its uniquity, a fingerprint marking just this particular city.
The search of the essence of this personality is one of Urbania´s main goals.

Helsinki 4.-13.3.2010: URBANIA -the Ultimate Pilgrimage
URBANIAs first performances were held in Helsinki in march 2010. Altogether eight city wanderings were performed.
Work group Helsinki: Maria Ruostepuro (RRC), Timo Mäkelä (RRC), Erica Richter, Markus Lankinen, Ingvill Fossheim, Mia Silvennoinen, Maria Nuutinen (RRC), Veera Aaltonen, Silvia Silva (TMV), Aarni Korpela, Alfredo Martins (TMV).

Performance trailer: http://www.youtube.com/watch?v=5xoW8SasJfs

Viana do Castelo 12.-17.10.2010
URBANIA´s second part happened in Viana do Castelo, Portugal, in the autumn of 2010. The performance was part of the city biennal ”Para Uma Bienal Viana do Castelo” organized 15.-31.10.2010. The theme of the biennal was ”Slow Cities”. Six performances was realized in Viana do Castelo.
Work group Viana do Castelo: Maria Ruostepuro, Timo Mäkelä, Alfredo Martins, Carlos Alves, Estelle Franco, Luis Godinho, Silvia Silva.

Helsinki 27.-28.11.2010: Urbania – blind spot
Holyday-event at Reality Research Center studio.
A dark installation, commenting the two previous parts of Urbania.
Work group Blind spot: Maria Ruostepuro, Timo Mäkelä


Uskominen
2010

Uskominen

Mihin uskomme arjen keskellä? Loppuuko usko jos karsimme pois tunnetut uskonnot, ja katsomme ”maallistunutta” arkea? Vai paljastuuko alta entistä syvemmät uskon rakenteet?

Uskominen on ihmisenä olemista kaupunkitilan kautta tutkiva projekti. Hankkeen ytimenä toimii kaupungilla tapahtuva opastettu esitys. Esityksen lisäksi Uskomista toteutetaan erilaajuisina työpajakokonaisuuksina, opaskoulutuksina sekä vuonna 2011 ilmestyvänä opaskirjana Esitys Uskomisesta.

ESITYS

Uskominen-esitys on henkilökohtainen matka oppaan kanssa. Se kulkee pitkin arkisen kaupungin pintaa, kehystäen siitä näkymättömiä rakenteita, jotka ohjaavat päivittäisiä rituaalejamme. Esityksessä kävellään kaupungilla, keskustellaan, jaetaan kokemuksia, ajatuksia, muistoja ja merkityksiä. Matka vie kohti uudenlaisia kysymyksiä uskon olemuksesta, kooten kysymysten palaset matkan varrelta, kaupungista ja sen asukkaista.

ESITYKSET VUONNA 2010:
Ensi-ilta 16.4. ja ensimmäinen esityskausi Helsingissä 16.–29.4.2010.
Esityksiä ja työpaja Theaterszene Europa -festivaaleilla Kölnissä 22.–29.5.2010.
Ensimmäinen opaskoulutus Kajaanin teatteritapaamisen yhteydessä 16.–20.8. ja koulutettujen oppaiden vetämiä esityksiä Kajaanin Taiteiden päivässä 21.8.2010. (www.g-voima.fi/ktt.html)
Esityskausi Helsingissä 20.–29.8.2010.
Esityksiä ja työpaja Lainsuojattomat-festivaaleilla Porissa 2.–4.9.2010. (www.rakastajat.com)
Esityskausi Helsingissä: 17.–21.11. osana kansainvälistä Baltic Circle -teatterifestivaalia, lisää esityksiä 23.–26.11. ja sisätilaan sovellettuja vapaamuotoisia esityksiä 27.–28.11.2010 Pyhäpäivä-tapahtumassa.

TYÖPAJAT

Uskomista voidaan välittää myös työpajamuodossa. Työpajoja on järjestetty sekä neljän kolmen tunnin pajan sarjana (Helsinki) että yksittäisenä kolmen tunnin työpajana (Köln, Pori). Työpajoissa käsitellään ja kokeillaan eritellysti esityksen perusrakennusaineita: tarkkailua, toisen kohtaamista, oppaana olemista sekä uskomista.

OPASKOULUTUS

Opaskoulutuksen kautta osallistujat oppivat toimimaan oppaina Uskominen-esityksessä. Koulutukseen sisältyy esityksen kokeminen opastettavana, esityksellisten työkalujen opiskelua, keskusteluja sekä itse tehty koeopastus. Koulutuksen osallistujamäärä on maksimissaan 16 henkeä.

Ensimmäinen opaskoulutus järjestettiin Kajaanissa elokuussa 2010 ja toinen koulutus järjestetään keväällä 2011 yhteistyössä evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkopalvelujen kanssa. Koulutetut esittävät Uskomista Lahdessa järjestettävillä Kirkkopäivillä 13.–15.5.2011.

OPASKIRJA

Syyskuussa 2011 julkaistaan kirjallinen Esitys Uskomisesta osana Todellisuuden tutkimuskeskuksen metodioppaiden sarjaa.


Pekko Koskinen opastaa Pyhäpäivä-tapahtumassa. Kuva Jan Ahlstedt.

Työryhmä / oppaat: Pekko Koskinen, Tuomas Laitinen, Risto Santavuori, Juha Sääski

Teologinen asiantuntija: Ilkka Sariola
Kuvat: Jan Ahlstedt
Tuotanto: Todellisuuden tutkimuskeskus 2010
Rahoittajat: Valtion näyttämötaidetoimikunta, Helsingin kaupunki, Taiteen keskustoimikunta, Alfred Kordelinin säätiö, Suomen kulttuurirahasto

  

What do we believe in? What supports our actions within our everyday lives? If we could scrape away the religious traces from our behavior, and observe the ”secular” being that remains… would we have eradicated all belief? Or would we discover other traces, deep within us, that rely upon belief, as firmly as any religion?

Belief explores ourselves and our everyday actions amidst the city. The core of the project consist of a guided performance that can take place anywhere within an urban environment. In addition, Belief can appear in the form of workshops, guidance courses, and a guidebook (Esitys Uskomisesta, to be published in 2011).

PERFORMANCE: GUIDANCE

The performance builds out of a series of personal encounters with a guide. These encounters travel through the city, framing it anew. Within these encounters, everyday life is explored in its endless variety of conventions and rituals, customs of ”proper” behavior. These rituals would be nothing without us – we enact them, often without a second thought. Reflecting upon these invisible structures, we’ll come to face a different form of belief, written upon our being.

Why do we honor such structures? What are we following? Why do we feel shame if we happen to lapse in their presence? And who are we, the citizens, amidst this perpetual labyrinth of conventions?

Through its explorations, Belief creates new perspectives on the questions of belief and faith. These perspectives stem from ourselves, our personal being, rather than from religious institutions. Such institutions may be losing their grip on contemporary society – but are we truly entering a post-religious, science-based era? Or is belief still a central part of our lives, its attention having shifted elsewhere, towards altogether different altars?

Guidances during 2010:
– First series of guidances in Helsinki 16-29.4.2010
– Guidances and a workshop at Theaterszene Europa -festival in Cologne 22-29.5.2010.
– First guidance course in Theater Meeting in Kajaani 16-20.8. The guides prepared by this course performed during the Arts Day in Kajaani 21.8.2010. (www.g-voima.fi/kkt.html)
– Guidances in Helsinki 20-29.8.2010
– Guidances and a workshop in Outlaws-festival in Pori 2-4.9.2010 (www.rakastajat.com)
– Guidances in Helsinki as part of the Baltic Circle -festival 17-21.11. Additional guidances after the festival 23-26.11 and an indoors version during the Holy Day at Reality Research Center 27-28.11.2010

WORKSHOP

Belief can also take place as a workshop. Workshops have been performed in series of four 3-hour sessions (Helsinki) and as a single 3-hour session (Cologne, Pori). Compared to the holistic approach of the guidance, the workshop functions like a laboratory, experimenting with the basic elements used within the guidance. The main themes of these elements are: observation, encountering the other, being a guide and belief.

GUIDANCE COURSE

Through the guidance course, the participants learn to assume role of the guide itself, enacting Belief. The course initiates with an experience of the guidance, then familiarizes the participants with the different conceptual tools the guides ”carry” with them as they travel within the city. Throughout the course, the introduced issues are systematically discussed and reflected upon. The course ends with the first guidance by the participant, thus forming a cyclic passage.

The first guidance course was conducted in Kajaani in August 2010. The second will take place in spring 2011, and will be organized in collaboration with Kirkkopalvelut of the Evangelic-Lutheran Church of Finland. The course participants will perform guidances during Kirkkopäivät in Lahti 13.–15.5.2011.

GUIDEBOOK

In September 2011 the book Esitys Uskomisesta (in Finnish) will be published as part of Reality Research Center’s method book series.

CREDITS

The creators and guides: Pekko Koskinen, Tuomas Laitinen, Risto Santavuori, Juha Sääski
Theological assistance: Ilkka Sariola
Photography: Jan Ahlstedt
Production: Reality Research Center
Funding: The National Council for Theatre, City of Helsinki, Arts Council of Finland, Alfred Kordelin Foundation, The Finnish Cultural Foundation

Richard III 1.2.
2009

Richard III

Rikhard III 1.2. jatkaa Todellisuuden tutkimuskeskuksen jo aikaisempina vuosina tehtyä kaupunki näyttämönä -tutkimusta. Tunteet-vuonna esitetään Shakespearen näytelmästä Rikhard III ensimmäisen näytöksen toinen kohtaus. Sama kohtaus esitetään muutaman kerran vuoden aikana eri paikoissa kaupunkia ja aina julkisessa tilassa. Esitykset tapahtuvat kuukauden viimeisenä lauantaina.

Miten paikka, tunne, teatteri ja todellisuus nivoutuvat yhteen? Miten kaupungin infrastruktuuri vaikuttaa tunteisiimme? Miten alue/alueet vaikuttavat tunteisiin? Onko kyse vain henkilökohtaisista tunteista /muistoista tiettyjä alueita kohtaan vai onko myös yhteisiä tunteita paikkoja kohtaan?

Onko naista milloinkaan näin suostuteltu?
Onko naista milloinkaan näin valloitettu?
Otan hänet – en pidä häntä kauan.
Uskomaton juttu: tapoin puolison ja apen,
mursin hänen sydämensä jäisen vihan,
pyyhin vedet silmistä ja napsin kiroukset suusta
verta pulppuava todistaja vierelläni,
vastassani Luoja, naisen omatunto, kaikki esteet,
vailla ystävää ja puhemiestä, apuna
vain vanha vainooja ja teeskentelyn taito.
Tyhjää tarjosin; sain koko potin. Hitto!

Syksyn tuuli kourii Tamaraa
minihameen alta
Äreät vaahterat narahtelevat
Puukkobulevardilla,
ja vettä kun pyydän minulle kaadetaan viinaa:
etsin kadonnutta säettä,
se on piilossa jossain täällä”

(Ote Arto Mellerin runosta Puukkobulevardi)

Esitetyt kohtaukset:

31.1. klo 11.55-12.20.
Paikka: HKL:n metro Rautatientorin
ja Mellunmäen välillä, 3. vaunu.
Rikhard – Ville Härkönen
Anna – Jonna Wikström
Ohjaus, saattaja ja parenteesit – Titta Halinen

28.3. klo 15.30-15.55.
Paikka: Rautatientorin jääpuisto, luistinrata
Rikhard III – Janne Pellinen
Anna – Tuire Tuomisto
Ohjaus: Jonna Wikström

25.4. klo 15.50-16.20.
Paikka: HKL:n lautta Kauppatorilta Suomenlinnaan
Rikhard III – Janne Pellinen
Anna – Tuire Tuomisto
Ohjaus – Jonna Wikström

28.8. klo 17.00
Paikka: Isle of Sheep -tapahtumassa Lammassaaressa
Esiintyjä – Maria Nuutinen
Äänet – Janne Pellinen ja Jonna Wikström

31.10. klo 15.
Paikka: Vaasanaukio, Piritori
Rikhard III – Petri Ilola
Anna – Ville Tenhunen
Ohjaus – Janne Pellinen

Kadonnut kaupunki esittää: Elämyspuisto Oulu 2008

Kadonnut kaupunki esittää: Elämyspuisto Oulu 2008

City-lehden kunniakirja: Vuoden matkailuelämys 2008
Kadonnut kaupunki: Elämyspuisto Oulu 2008 oli kahdeksan päivän mittainen dramatisoitu kaupunkitapahtuma Oulussa 6.–13.9.2008, joka koostui erilaisista esityksistä, retkistä ja peleistä. Tapahtuma tarjosi sekä perinteisiä että uutta luovia väyliä kokea kaupunki. Tekijöinä toimi joukko oululaisia ja muualta Suomesta tulleita teatteri-, tanssi- ja media-alan sekä roolipelien ammattilaisia. Sekä työryhmälle, katsojille että kaupungille oli annettu rooli. Oulun kaupunki esitti elämyspuistoa, eksoottista muinaiskohdetta. Työryhmä esitti elämyspuiston rakentanutta ja palveluista vastaavaa Kadonnut kaupunki -organisaatiota ja sen työntekijöitä. Katsoja/kokija oli matkailija tulevaisuudesta, joka on valinnut kohteekseen Kadonneen kaupungin rakentaman elämyspuiston, joka oli lähes täydellinen kopio Oulun kaupungista vuonna 2008. Elämyspuiston tilaajana, ”kummisetänä” ja päähenkilönä toimi näyttelijä-tanssija Sami Henrik Haapalan esittämä salaperäinen Don Walsh, Philip K. Dickin novellista The Chromium Fence lainattu sankari.

tuotanto: Flow Productions

TYÖRYHMÄ:

alkuperäisidea ja Don Walsh: Sami Henrik Haapala
konsepti: Toni Alatalo, Sami Henrik Haapala, Pekko Koskinen, Janne Saarakkala ja Pirjo Yli-Maunula
taiteellinen johtaja: Janne Saarakkala
apulaisohjaaja: Jonna Wikström
pelisuunnittelu ja -ohjaus: Pekko Koskinen
pelivetäjät: Tomi Kujanpää, Laura Vallius, Juho Auer, Olli Kantola, Tuomas Kortelainen, Tero Säkkinen, Anna Asplund
websuunnittelu ja toteutus: Toni Alatalo
websuunnittelu, grafiikka ja valokuvat: Tomi Hurskainen
videot: Pekka Heinonen ja Kadonneen kaupungin työryhmä
Ylva Lost ja hänen fiktiiviset reportaasinsa: Sini-Sisko Kalajoki
koreografiat: Vaatu Kalajoki ja Pirjo Yli-Maunula
puvustus ja lavastus: Marianne Sotti
tuotantoassistentti: Maija Pihlaja
tuottaja: Flow Productions / Pirjo Yli-Maunula

TAVOITTEET:

Elämyspuisto Oulu 2008 oli esitystaiteellinen hanke, jossa yhdistettiin (rooli)pelitekniikoita, teatteria ja site specific esitystä kaupunkitilassa. Päämääränä on vieraannuttaa kaupunkilainen omasta kaupungistaan niin, että se näyttäytyisi hänelle uutena, inspiroivana ja elämisen arvoisena. Käytännössä tämä tarkoitti yli viikon mittaisen esityksen luomista, jossa ympäristö ja katsoja/kokijan oma arki muuttuisi osaksi fiktiivistä kehystä. Tähän pyrittiin jakamalla tapahtuma kolmeen syvenevään tasoon, joiden kautta katsoja pääsi mukaan tapahtumaviikkoon kätkettyyn draamaan. Ensimmäisen taso houkutteli katsoja/kokijan elämyspuistoon ja muutti väärintulkintojen sekä näkökulmanmuutosten kautta kokemuksen Oulun arjesta ihmeelliseksi ja eksoottiseksi. Toisen taso veti maton ensimmäisen tason alta ja sai Oulu näyttämään keinotekoiselta rekonstruktiolta, kulissilta ja vei katsoja/kokijan syvemmälle hänen fiktiiviseen rooliinsa. Kolmannella tasolla katsojasta/kokijasta tuli osallistuja, joka osallistui Oulun pelastamiseen ja kehittämiseen. Tapahtumaviikon kokonaisdramaturgia oli suunniteltu niin, että tasolta edettiin toiselle kronologisesti mutta katsojalla/kokijalla oli mahdollista hypätä mukaan miltä tahansa tasolta, pysyä niin etäällä tai lähellä kuin halusi ja hyppiä tasolta toiselle – esitykset oli suunniteltu toimimaan myös sellaisenaan yksittäisenä esityksenä. Lukuun ottamatta Lehdistötilaisuutta (11.-12.9.), tässä tavoitteessa onnistuttiin erinomaisesti.

Yleisöpalautteen perusteella voi päätellä, että tapahtuma saavutti tavoitteensa. Se oli läsnä sekä katukuvassa ja mediassa ja muodosti noin viidentoista hardcore-katsojan sisäpiirin (jotka eivät olleet työryhmän kutsuvieraita). He kävivät kaikilla tasoilla – jotkut kaikissa esityksissä – ja saavuttivat tavoitellun efektin viikon mittaisesta sci-fi-leikistä.

 

ENSIMMÄINEN TASO: TURISMI

1. Media ja tiedotus

www.kadonnutkaupunki.net
http://ylvalost.blogspot.com
www.facebook.com (Don Walsh)

* * *

Pitkän ajan tiedotus ja demo-toiminta

Aloitimme hankkeesta tiedottamisen jo elokuussa 2007, jolloin toteutimme ensimmäisen julkisen version Don Walshin kaupunkiretkestä ja esittelimme päähenkilö Don Walshin. Keväällä 2008 tapahtumaviikkoa työstäneen viikon mittaisen työpajan päätteeksi järjestimme julkisen klubimuotoinen demon Never Grow Old –baarissa 4.4.2008.

Internet-tiedotus / Virtuaaliesitys

Samalla avattiin Kadonneen kaupungin nettisivut ja julkistettiin viikon aikana kuvatut Kadonneen kaupungin mainosvideot You Tube -palvelimella. Niillä houkuteltiin asiakkaita (eli katsojia) eksoottiseen elämyspuistoon tyyliin: ”Oulu 2008, fantastisempi kuin fantasia, todellisempi kuin tosi”. Samassa yhteydessä Sami Henrik Haapala avasi Don Walshille oman profiilin Facebook-sivuille ja Walsh aloitti yhteydenpidon katsojien ja muidenkin kiinnostuneiden kanssa. Kesäkuussa 2008 nettisivut saivat uuden Oulun karttapohjaan perustuvan ilmeen, jossa matkakohdetta esiteltiin tarkemmin (ja yhä fantastisemmin). Samalla sivuilla julkaistiin myös elämyspuiston toimintaa seuraavan kuvitteellisen skandaalireportteri Ylva Lostin ensimmäinen reportaasi. Niitä kertyi hankkeessa yhteensä 11 ja kirjoittajana toimi näyttelijä Sini-Sisko Kalajoki. Syyskuun 3. päivänä Lost paljasti yleisölle, että elämyspuiston kohuttu keskushahmo Don Walsh on robotti. Seuraavat yhdeksän reportaasia julkaistiin päivittäin 6.-12.9. sekä Kadonneen kaupungin sivuilla että Ylvan fiktiivisen uutistoimiston K! Kaupunki News omilla sivuilla ylvalost.blogspot.com. Tapahtumaviikon aikana Lostin skandaaliuutisia levitettiin myös monisteina eri esitysten yhteydessä ja erityisesti Rotuaarilla, Oulun kävelykadulla. Kalajoki myös esiintyi Ylva Lostin roolissa mm. lehdistötilaisuuksissa ja muissa hankkeen tiedotukseen liittyvissä tilanteissa. Reportaasit olivat merkittävä osa fiktion kannattelua ja ne olivat väline kuljettaa elämyspuiston sisäistä draamaa julkisesti.

Kahden tason tiedotus

Sami Henrik Haapalaa haastateltiin sanomalehti Kavelan Peto-viikkoliitteessä (15.-21.8.) Don Walshin roolissa. Ylva Lostin raportteja (Lostin nimellä) julkaisivat myös kulttuurilehti Kaltio 4/2008 ja Oulun kulttuuritiedotuslehti Rumputus 4/2008.

Onnistuimme käyttämään internetin tarjoamia uusia kanavia tiedotukseen – ja mikä tärkeintä –

lehdistö lähti mukaan leikkiin. Tähän vaikutti voimakkaasti se, että tiedotus tapahtui kaiken aikaa kahdella tasolla, fiktiivisellä ja reaalisella tasolla. Emme salanneet mitään faktoja vaan ”vedätyksemme” oli läpinäkyvää.

Tiedotusyhteistyö ja soluttautuminen

Osa tiedotus-strategiaa oli myös soluttautua kaikkiin samanaikaisiin tapahtumiin Oulussa. OMVF – Oulun musiikkivideofestivaali 20.-24.8. toimi tapahtumamme testiajona. Sen eri tilaisuuksissa esiinnyimme roolihahmoissa ja esitimme ennakkoesityksiä kahdesta tulevasta esityksestämme (Don Walshin kaupunkiretki ja Huone). Olimme myös osa ohjelmaa Oulun taiteiden yössä 21.8.08, Oulun päivillä 5.-7.9. ja Huutomerkki-järjestön Muusajuhlilla 30.8. – 7.9.08.

Oheistuotteet

Merkittävän tekijä tiedotus-strategian onnistumisessa oli oheistuotteiden kuten logo-tarrojen, lennäkkien, julisteiden ja käsiohjelmien tarkkaan mietitty graafinen ilme sekä toiminnallinen merkitys: Lennäkki oli ”menolippu”, jolla sai lahjaksi yhden ilmaisen retken Info-kioskilta; käsiohjelma oli turistiopas, jonka avulla ”matkailija” saattoi suunnistaa elämyspuistossa.

2. Elämyspuiston avajaistilaisuus (teatteriesitys)

Oulun kaupunginteatterin lämpiössä 6.-7.9.08 (kolme esitystä, yht. 88 katsojaa)

Elämyspuiston avajaistilaisuus on teatteri-esitys, jossa Don Walsh esittelee turistikohdetta ja vetää mukaansa paikalle sattuneen aidon oululaisen ”alkuasukkaan”. Henkilöiden orastava ihastus päättyy siihen, että oululainen antaa rukkaset Walshille, joka ei lopulta ymmärrä miten aitoja tunteita (ja ihmisiä) käsitellään. Esitys järjestettiin yhteistyössä Oulun kaupunginteatterin kanssa.

käsikirjoitus ja ohjaus: Janne Saarakkala

esiintyjät: ”Don Walsh” Sami Henrik Haapala, ”Oululainen” Sini-Sisko Kalajoki, Janne ”Villitsijä” Saarakkala, Jonna ”Madame” Wikström

lavastus ja puvustus: Marianne ”Style Creator” Sotti

3. Info-kioski

Oulun kävelykatu Rotuaarin aukiolla 6. – 13.9. (auki joka päivä, yht. 188 toteutunutta retkeä)

Saimme käyttöömme kävelykadun aukiolla sijaitsevan jäätelökioskin, josta rakensimme tapahtumaviikon sydämen. Siellä sijaitsi lipunmyyntipiste, neuvonta ja sieltä sai valita 19 retken menusta (1 – 7 €) oman tavan tutustua elämyspuistoon/Ouluun, sen asukkaiden tapoihin ja perinteisiin. Osa retkistä oli tehtäviä, jotka katsoja sai kirjekuoressa, osa tapahtui oppaan opastuksella. Tarjolla mm. leikkejä (seuraa johtajaa), aisti-retkiä (silmät suljettuina) ja kulttuuriretkiä (Oulun nähtävyydet ja taideteokset tulkittuna aivan uusilla, mielikuivituksellisilla tavoilla). Info-piste työntekijöineen toimi samalla eräänlaisena tilataideteoksena ja koko tapahtuman live-mainoksena. Kioskin visuaalista ilmettä muutettiin päivittäin.

kioskin & retkitarjonnan suunnittelu ja toteutus: Jonna Wikström ja työryhmä

kioskin visuaalinen ilme: Marianne Sotti

työryhmä: Toni ”Pyörittäjä” Alatalo, Juho Auer, Vaatu ”Toimintasankari” Kalajoki, Olli ”Teknikko” Kantola, Pekko ”Vastarannan Brutus” Koskinen, Tuomas Kortelainen, Janne Saarakkala, Anne ”Allergikko” Salmi ja Tero Säkkinen

4. Pelit

Läpi Kadonneen kaupungin (35 aktiivipelaajaa, kymmeniä sivupelaajia)

Pelaaminen piti yllä Kadonneen kaupungin maailmaa esitysten ulkopuolella, leikkien eri tavoin Oulun todellisuudella. Esitysten sijaan pelaamista varten oli suunniteltu pakallinen työkaluja fiktion tuottamiseen, kevyistä, ”linssimäisistä” pelirooleista aina Oulun uudelleenmäärittelyn tekniikoihin asti. Pelisuunnittelu ulottui myös Info-kioskin retkitarjonnan suunnitteluun ja toteutukseen, sekä tapahtumaviikon sisäisen draaman kuljettamiseen.

Pelit olivat Kadonneelle kaupungille eräänlainen juuristo: ne alkoivat ennen tapahtumaviikkoa, ja kulkivat sen läpi kaupungin arkielämän seassa, tarjoten pelaajille syväluotaavan kokemuksen Kadonneesta kaupungista. Näkyvimpiä pelitapahtumia olivat Oulun taiteiden yön ohikulkijoiden kanssa käytyihin keskusteluihin perustuneet peli-iskut 21.8.08, poikkitaiteellinen Virityskuva-tapahtuma Rotuaarilla 7.9. ja osallistuminen Elämyspuiston päätösjuhlaan 13.9.

pelisuunnittelu ja -ohjaus: Pekko Koskinen

pelinvetäjät: Tomi Kujanpää, Laura Vallius, Juho Auer, Olli Kantola, Tuomas Kortelainen, Tero Säkkinen, Anna Asplund

TOINEN TASO: MAAILMANKUVAN MURTAMINEN, TERAPIA

1. Don Walshin kaupunkiretki

21.8. & 23.8. (kaksi esitystä Oulun musiikkivideofestivaalilla, joista toinen myös Oulun taiteiden yön ohjelmistossa, yht. 17 katsojaa)

8. – 10.9. (kolme esitystä, yht. 27 katsojaa)

Kevyesti osallistava kävelyretki johdatti katsojat Oulun keskustan halki. Don Walsh esitteli erilaisia kohteita ja kartoitti kysymysten avulla katsojien todellisuuskäsitystä ja sitä, mikä heistä on ”luonnollista” ja mikä ”keinotekoista”. Hankimme retkeä varten sisäänpääsyn kirkkoon, taloyhtiöihin sisäpihalle ja kouluun. Sen lisäksi retken varrelle oli upotettu esiintyjiä ja esityksellisiä elementtejä (kuten varoitustekstejä autojen ja kahviloiden ikkunoissa) ja näin luotiin toivottu efekti; koko kaupunki yksityiskohtineen muuttuu esitykseksi. Lopuksi Walsh osoitti katsojille elämyspuiston todellisen (keinotekoisen) luonteen, katsojien todellisen taustan (tulevaisuuden mistä he tulevat) ja teki heistä uskottujaan jakamalla salaisuuden: ”elämyspuisto on tuhoutumassa 11.9.”. Lopuksi katsojista rekrytoitiin osallistujia elämyspuiston pelastavaan Työpajaan.

käsikirjoitus ja ohjaus: Janne Saarakkala

päärooleissa: ”Don Walsh” Sami Henrik Haapala ja Laura ”Amidala” Ollikainen

avustajat: Vaatu ”Toimintasankari” Kalajoki, Pirjo ”Reykjavik” Yli-Maunula ja Info-kioskin työntekijät

2. Huone

21.-22.8. (12 esitystä Oulun musiikkivideofestivaalilla, joista toinen myös Oulun taiteiden yön ohjelmistossa, yht. 12 katsojaa)

8. – 10.9. (17 esitystä, yht. 16 katsojaa)

Real Deal –kaupan alakerrassa sijaitsevaan näyttelytilaan rakennettiin henkilökohtainen persoonahoito, johon pääsi yksi katsoja kerrallaan silmät suljettuina. 15 min hoito, jonka tunnelmapainotuksen kokija sai itse valita, sisälsi kahden tanssijan antamia kehollisia ärsykkeitä sekä tunto-, kuulo- ja hajuärsykkeitä. Näistä muodostui kokijan oma ”tanssi” tai matka, joka tarjosi kokijalleen uusia muistoja.

työryhmä: Vaatu Kalajoki, Pekko Koskinen, Pirjo Yli-Maunula

KOLMAS TASO: KATASTROFI, OSALLISTUMINEN

1. Lehdistötilaisuus

11. – 12.9. Radisson SAS hotellin kabinetti (kaksi esitystä, yht. 24 katsojaa)

Tämä oli Elämyspuisto Oulu 2008 toinen lehdistötilaisuus. Kohdeyleisönä olivat lehdistön edustajat sekä elämyspuiston toisen tason läpikäyneet katsojat. Aidosta ilmeestään huolimatta lehdistötilaisuus oli täyttä teatteria. Edeltävänä iltana Ylva Lost levittää netin kautta shokkiuutisen, että Don Walsh on kuollut. Selvittääkseen muitakin viikon aikana elämyspuiston todellista luonnetta koskevia huhuja, Kadonnut kaupunki järjestää lehdistötilaisuuden. Sen keskiössä on Don Walshin henkilö ja hänen pöydällä makaava ruumiinsa, ”hylätty käyttöliittymä”, joka herää eloon vain hetkeksi välittääkseen viimeisen viestin: ”Elämyspuisto tuhoutuu kymmenen minuutin kuluessa.” Yleisö vedetään mukaan odottamaan maailmanloppua – jota ei lopulta tulekaan. Paljastuu, että maailmanloppu oli Walshin vedätystä ja valta ja vastuu elämyspuiston ylläpidosta on annettu Työpajaan rekrytoitujen katsojien muodostamalle työryhmälle, jota vetää Pekko ”Vastarannan Brutus” Koskinen.

käsikirjoitus ja ohjaus: Janne Saarakkala

päärooleissa: ”Don Walsh” Sami Henrik Haapala, Pekko ”Vastarannan Brutus” Koskinen, Sini-Sisko ”Ylva Lost” Kalajoki, Janne ”Villitsijä” Saarakkala ja Jonna ”Madame” Wikström

2. Työpaja

13.9. Kulttuuritalo Valveen neuvotteluhuone (30 osallistujaa)

Siinä missä pelit leikkivät, Työpaja pui puolivakavissaan Oulun todellisuuden muuttamista, vaikka sitten fiktiivisin keinoin. Kadonnut kaupunki vapautti osallistujat katsomaan Oulua toisin silmin – kokeneille matkalaisille suunnattu työpaja otti tämä irtautumisen välineekseen, pohtien uutta tapakulttuuria, rituaaleja. Fiktio liikahti kohti todellisuutta: Voisiko kuvitelmillamme olla paikka arkipäivän seassa?

Vaikka päivän mittainen työpaja kulki esityksellisesti ottaen pinnan alla, ilman räiskyvää pintaa ulospäin, sen jäljet saattavat olla toteutuksista kauaskantoisimmat: Jos olet sattunut näkemään Oulussa jotain tavallisuudesta poikkeavaa viime aikoina, saattavat näkemäsi asian langat kulkea Työpajaan asti… ihan oikeasti.

suunnittelu ja ohjaus: Pekko Koskinen

3. K! Klubi: päätösjuhla ja palkintogaala

13.9. Never Grow Old (yht. 120 katsojaa)

Päätösjuhlassa palkittiin viikon aktiivisimmat ja rohkeimmat ”turistit” (katsojat/osallistujat), Kadonnut kaupunki luovutti virallisesti elämyspuiston ”vallankahvan” Työpajan osallistujille ja he esittelivät puolestaan visionsa uudeksi Ouluksi. Seuraavaksi Don Walsh houkuteltiin ja maaniteltiin palaamaan ”käyttöliittymäänsä”, johon palattuaan hän ryhtyy illan dj:ksi.

suunnittelu ja toteutus: Janne Saarakkala, Vaatu Kalajoki, Marianne Sotti ja Sami Henrik Haapala

TILAUSNÄYTÖS

Varsinaisten esitysten lisäksi Sami Henrik Haapala, Pekko Koskinen, Vaatu Kalajoki ja Pirjo Yli-Maunula toteuttivat Kadonneen kaupungin tilausnäytöksenOulu 15 – hankkeelle 11.9.

YHTEISTYÖTAHOT JA NIIDEN ROOLIT
Yritysyhteistyömme jakautui neljään kategoriaan, joista kahdella ensimmäisellä oli myös sisällöllistä merkitystä.

  1. Info-kioskien retkikohteet. Retkien ideana oli viedä katsojia suoraan erilaisiin liikkeisiin tutustumaan vuoden 2008 alkuperäiskulttuuriin, tarjontaan ja paikallisiin herkkuihin – joille tietenkin keksittiin jokin uusi merkitys. Siitä hyvästä, että toimme liikkeille uusia asiakkaita, saimme muuttaa heidän tilansa ja toimintansa osaksi esitystämme ja liike antoi katsojille maistiaisia. Tämän lisäksi mm kuvataiteilijat lahjoittivat kukin yhden taideteoksen jaettavaksi Palkintogaalassa – ja heidän työhuoneensa oli yksi ”taideretkemme” kohteista.
  • Kuvataiteiloiden työhuone: Pekka Homanen, Anja Kurikka ja Pekka Viljamaa
  • Suklaakauppa Nelituulia Oy
  • Paulan Koju ky (jäätelökioski, jossa Info-kioski sijaitsi)
  • Kirjakahvila Nispero
  • Oulun kauppahalli
  • Café Kuluma (joka suunnitteli elämyspuiston matkailijoille oman Oulu 2008 – drinkin)
  • Café Saara
  1. Tahot, jotka ”majoittivat” esityksiämme tai osia niistä:
  • Oulun kaupunginteatteri
  • Kulttuuritalo Valve
  • Real Deal
  • Never Grow Old
  • Finnkino Oulu (yksi valaistu julistepaikka)
  • Radisson SAS Oulu
  • Oulun ev. – lut. Tuomiokirkkoseurakunta
  • Åström
  1. tiedotusyhteistyö eri tapahtumien kanssa:
  • OMVF – Oulun Musiikkivideofestivaali
  • Oulun Taiteiden Yö 2008
  • Huutomerkki – Muusajuhlat
  • Oulun päivät
  1. Materiaalisen avun tarjoajat
  • Katja Iljana: vaatemerkit Kiks ja Locksteady
  • Goalas hyvän olon keskus
  • Huoneistokeskus
  • J. Kärkkäinen Oy
  • Kahvila-konditoria Onni
  • Kanresta Oy
  • Mannerheimin lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry.
  • Oulun kaupungin turisti-info
  • Oulun Osuuspankki
  • Oulun kaupungin teknisen keskuksen karttapalvelut
  • Yves Rocher

Hanketta tukivat 2007 – 2008: Alfred Kordelinin säätiö, Jojo – Oulun tanssin keskus / Pohjoinen tanssin aluekeskus, Valtion Näyttämötaidetoimikunta, Valtion Tanssitaidetoimikunta, Samuel Huberin säätiö, Pohjois-Pohjanmaan maakuntarahasto

Esitys oli osa Todellisuuden tutkimuskeskuksen tutkimussuunnitelmaa 2008: Katsoja-kokijan keho esityksessä.

Hankeesta toteutettiin jatko-osa Kadonnut kaupunki esittää: Elämyspuisto Turku 2011, osana Turku 2011 kulttuuripääkaupunkihankeen ohjelmaa. Katso myös Flow Productions.

Tampere – Vakio
2008

Tampere – Vakio

piirtää keskustan kartan uudestaan
Tampere-vakio on liikkuva kaupunkiesitys, joka vie yleisön elämysmatkalle Tampereen keskustaan. Portaiden, kynnysten, hissien ja aukioiden jäsentämä esitys herättää ajatuksia oman kehon vaikutuksesta tilan kokemiseen. Myös keho voi muokata mielenmaisemaamme.

Tampere-vakio tutkii vastusta pään sisällä, kehossa ja tilassa. Se pohtii miten erilaiset kehot sopivat erilaisiin tiloihin ja erityisesti kuinka erilaiset tilat sopivat erilaisille kehoille.

Esitys käsittelee myös roikkumista, kiipeämistä, ehtimistä, kykenemistä, viitsimistä, pystymistä, mahtumista, pääsemistä, ylettymistä, jaksamista ja ruuhkan psykologiaa.

Esityksen toteuttaa Todellisuuden tutkimuskeskus ja tuottaa OK-opintokeskus Tampereen Reumayhdistyksen aloitteesta.


Ohjaus: Maria Ruostepuro ja Jonna Wikström

Esitykset
: 24. – 30.10.2008

Lähtöpaikka: Verkatehtaankatu 6

Intiimin esityksen mukana kuuloetäisyydellä mahtuu kulkemaan pieni joukko katsojia, mutta etäämmältä esitys on kaikkien kaupunkilaisten nähtävissä. Reitti soveltuu myös liikuntarajoitteisille. Kaikkiin esityksiin on vapaa pääsy.

Ennen esitysviikkoa levitetään Aki Järvisen suunnittelemaa ja Riikka Sundqvistin visualisoimaa uutta lautapeliä. Pelaajat pääsevät leikin varjolla pohtimaan esitykseen liittyviä kysymyksiä Hämeenkaduksi naamioidulla pelilaudalla.

Kuollut etsii työtä! osa 3 / Toter Sucht Arbeit! teil 3
2008

Kuollut etsii työtä! osa 3

KUOLLUT ETSII TYÖTÄ on kolmiosainen esityssarja, jonka aiheena ovat työ ja kuolema. Esityssarja on toteutettu yhdessä berliiniläisen Club Real -ryhmän kanssa.
Ensimmäinen osa toteuttiin Helsingissä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa toukokuussa 2007, toinen Berliinissä yksityisasunnossa heinäkuussa 2007. Esityssarjan kolmas ja viimeinen osa SAARI – DIE INSEL tehdään Helsingin Suomenlinnaan. Esitys on turistinen patikkaretki Suomenlinnaan tai manalaan tai paremminkin jonnekin siltä väliltä. Esitystilaksi muodostuu koko saari, jossa katsoja kulkee esityksen sisällä kävellen ja kohdaten työn myyttisiä ja arkisia sankareita.

Esityssarjassa olemme rinnastaneet työn ja kuoleman aiheet, ja kussakin osassa olemme etsineet esityspaikan ja -ajan, jotka kehystävät ja kommentoivat aiheita erilaisin tavoin. Pohdimme esityksillä työntekemisen filosofiaa, kuolemaa, sitä miten kulutamme aikaamme. Jos ajattelee työntekemisellä olevan horjumaton arvo yhteiskunnassa ja ihmisen elämässä, miten se näyttäytyy kuoleman ja ajallisuuden/ajattomuuden kautta? Loppuuko työn tekeminen koskaan?

työryhmä: Georg Springer, Marianne Sonneck, Henrik Saelid, Tuire Tuomisto, Janne Pellinen, Maria Nuutinen ja Kjetil Sivertsen.ARBEIT! TEIL 3: DIE INSEL
KUOLLUT ETSII TYÖTÄ! OSA 3: SAARI

Club Real and the finnish group Reality Research Center present the 3 rd part of their performance series at the famous fortification island Suomenlinna in front of Helsinki . The audience is invited to a touristride into the underworld and to meet the eternal heroes of work.

Labour has an unshakable value in human life and in society but what happens when you have to leave everything behind? Will there be enough work for everybody in the afterlife? Do we have to work forever?

After Part one in the botanical garden of Helsinki and Part two in a flat in Pankow in Berlin , the third part takes the audience to the heart of the land of the dead.

Group: Georg Springer, Marianne Ramsay-Sonneck, Henrik Saelid, Kjetil Sivertsen (Club Real, Berlin ) sekä Tuire Tuomisto, Janne Pellinen, Maria Nuutinen (Reality Research Center, Finland)

Performances:
Friday 12. / Saturday 13. / Sunday 14. December 2008
Starting between 15.00 and 16.30 every ten minutes as agreed upon with each spectator.

The performance starts at the main quay of the island of Suomenlinna.
Visitors move alone or in small groups.

Languages: Finnish, German, English and Norwegian

The whole performance wil take place outside. dress accordingly for the changing weather

Kuollut Etsii Työtä! / Toter Sucht Arbeit!
2007

Kuollut Etsii Työtä!

Esityssarja yhteistyössä Club Realin kanssa
Työryhmä: Georg Springer (Club Real), Marianne Sonneck (Club Real), Christoph Theussl (Club Real), Henrik Saelid (Club Real), Tuire Tuomisto (TTK), Janne Pellinen (TTK) ja Maria Nuutinen (TTK)

Esitykset:
osa 1: Puutarha – Der Garten Kaisaniemen puutarha, Helsinki 24.-26.4.
osa 2: Koti – Der Haushalt yksityisasunto, Berliini 12.-14.7.

Esityssarja on toteutettu yhdessä berliiniläisen Club Real –ryhmän kanssa. Sen kolmas ja viimeinen osa tehdään Helsinkiin 2008. Esityssarjassa on rinnastettu kaksi aihetta; työ ja kuolema ja pohdittu näiden kahden välisiä mittasuhteita. Kuhunkin osaan on etsitty oma esityspaikka ja -aika, jotka kehystävät ja kommentoivat aiheita. Esitysten materiaalina on käytetty esim. Sisyfos –tarua ja Hugo Simbergin maalausten symbolistista maail- maa. Lisäksi on käytetty haastatteluja, joita on tehty Berliinin kaduilla. Työryhmälle on ominaista erilaisten elementtien yhdistäminen. Esityksiä varten on valmistettu naamioita, jotka ovat osa esityksiä, paitsi esteteettisesti niin myös sisältönä.

video + kuvia -> Club Real

Hiljaisuuden politiikka
2007

Hiljaisuuden politiikka

Loppuraportti
Työryhmä

Konsepti ja ohjaus: Julius Elo, Anna Jussilainen, Tuomas Laitinen
Muu työryhmä: Saara Hannula, Minja Mertanen, Petri Taipale (Kampissa esiintymässä myös Janne Saarakkala)

Yleistä 

Hiljaisuuden politiikka on hiljaisuuden kokemuksia käsittelevä esityssarja. Projektissa on tutkittu yhtäältä ihmisen kokemusta hiljaisuudesta, toisaalta hiljaisuuden mahdollisuutta tai mahdottomuutta yhteiskunnallisessa todellisuudessamme. Tutkimuksen synnyttämien esitysten tavoitteena on ollut sellaisten tilanteiden luominen, joissa yleisö voisi kokea hiljaisuutta. Tämän aikaansaamiseksi on rakennettu erilaisia versioita pysähtyneestä tai hiljaisesta tilasta – tilasta johon voi tulla hiljentymään.

Vuonna 2007 Hiljaisuuden politiikka oli osa Todellisuuden tutkimuskeskuksen koko vuoden tutkimuskokonaisuutta, jonka teemana oli yhteiskunnallisuus ja taide. Vuoden aikana esityssarjan puitteissa toteutettiin kolme erilaista esitystä: 28.-31.5.2007 Hiljaisuuden politiikka I Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä, 10.-13.10.2007 Hiljaisuuden politiikka II Nykytaiteen museo Kiasmassa ja 30.11.2007 Hiljainen orgasmi Kulttuurikeskus Korjaamolla osana Todellisuuden tutkimuskeskuksen Suurta orkkufestivaalia.

Tutkimusjakso

Muun muassa seuraavanlaiset kysymykset innoittivat meitä tutkimaan hiljaisuutta: Miten hiljaisuuden kokemus syntyy? Miten hiljaisuus syvenee? Voiko hiljaisuutta nähdä? Entä onko ihmisellä tilaa ja aikaa hiljentyä yhteiskunnassamme? Miten pysähtyminen vaikuttaa itseen ja ympäröivään todellisuuteen? Ymmärsimme hiljaisuuden pelkkää äänten puuttumista laajemmin – käsittelimme sitä laadullisuutena, joka voi ilmentyä mm. mielentilana, kehollisena kokemuksena, liikkeenä, näkymänä, arkkitehtuurina tai kohtaamisena.

Aloitimme keväällä 2007 noin kuukauden mittaisella tutkimusjaksolla, jonka aikana me (projektin ohjaajaryhmä Julius Elo, Anna Jussilainen ja Tuomas Laitinen) tarkastelimme hiljaisuutta ja sen esittämistä eri teemojen pohjalta. Teemoja olivat arkkitehtuurin ja ympäristön hiljaisuus, liikkeen hiljaisuus, mielen hiljaisuus, sosiaalinen hiljaisuus ja akustinen hiljaisuus. Tutkimme teemoja mm. ajelehtimis-, liike-, näyttämö- ja aistimisharjoitteiden avulla sekä teimme ekskursioita akustiseen laboratorioon, zen-meditaatiokeskukseen ja hiljaiselle luontoalueelle.

Tutkimusjakson aikana teimme myös viikottain useita esityksellisiä kokeiluja tutkimuksen pohjalta. Nämä demoesitykset olivat varsin monenlaisia luonteeltaan ja olisivat voineet johtaa hyvinkin erilaisiin suuntiin lopullisten esitysten rakentamisessa. Tutkimusjakson aikana olimme avoimia kaikille suunnille emmekä valinneet mitään tiettyä esitysmuotoa, jota kohti pyrimme. Evaluoidessamme tutkimuksemme antia jakson lopussa päädyimme lopulta valitsemaan esitysmuodoksi kehollisen installaation, koska se tuntui inspitoivan meitä tekijöinä eniten.

 

Esitykset

HILJAISUUDEN POLITIIKKA I
Kampin Kauppakeskus 28.-31.5.2007

Esitysmuodoksi valikoitui siis kehollinen installaatio, jossa katsoja sai joko osallistua toimintaan tai katsoa ulkopuolelta. Ensimmäinen esitys toteutettiin Helsingin ytimessä, Kampin kauppakeskuksen viidennessä kerroksessa sijaitsevalle catwalk-lavalle.

Esityspaikka korosti esityksen hiljaisuutta kontrastissa ympäristön hä lyyn. Vaikka kauppakeskuksen ylin kerros on muihin verrattuna rauhallinen, on sekä visuaalinen että auditiivinen ympäristö varsin äänekäs ja siellä liikkuvien ihmisten olemisen tapa aktiivinen ja vilkas. Tätä ympäristöä vasten esityksen staattinen luonne toimi huomion kiinnittäjänä ja haasteena.

Esitys keräsikin paljon katsojia, mutta paljon niukemmin osallistujia. Matkalla osallistumiseen oli esityksessä sekä konkreettinen että psykologinen kynnys – esitys tapahtui korotetulla lavalla, jolle katsojan piti nousta osallistuakseen toimintaan. Lisäksi hänen tuli riisua kenkänsä ja ulkovaatteensa sekä pukea korvilleen kuulosuojaimet. Installaatio koostui neljästä tai viidestä erillisestä pisteestä, joissa kussakin oli yksi esiintyjä ja joihin kuhunkin sai osallistua yksi katsoja kerrallaan. Osallistumisen tapa vaihteli pisteestä toiseen – yhdessä pisteessä istuttiin esiintyjän vieressä koskematta, yhdessä tanssittiin hiljaista paritanssia, yhdessä halattiin, yhdessä maattiin esiintyjän kosketettavana, yhdessä istuttiin vastapäätä esiintyjää korkeilla tennistuomarin tuoleilla. Useimmiten pisteiden toimintaan liittyi kuulosuojainten lisäksi silmien sulkeminen.

Yhtä lukuunottamatta esitykset olivat avoimia installaatioita: kuka tahansa ohikulkija sai tulla osallistumaan, jos pisteissä oli tilaa. Yhtenä iltana kerroksen ollessa muuten jo suljettu pidimme suljetun esityksen kymmenelle katsojalle.

Lähes kaikki, jotka uskaltautuivat osallistumaan, olivat saaneet tietää esityksestä etukäteen ja olivat tulleet paikalle varta vasten. Satunnaisista ohikulkijoista lavalle nousi vain muutama. Yleisesti ottaen esityksissä oli osallistujia sopivasti – kaikki pääsivät mukaan, eikä lava seissyt tyhjänä. Tästä poikkeuksena oli ainoa aamulla pidetty esitys, josta tuli harjoitus yleisön puuttuessa. Vaikka ohikulkijat eivät osallistuneet, sai esitys huomiota ja monet pysähtyivät tarkkailemaan sitä ulkopuolelta. Usein katsojien tuntui myös olevan vaikea hahmottaa, mistä oli kyse. Meitä myös luultiin joogakoulun tai hoitolaitoksen edustajiksi. Esitys tuntui siis laajenevan myös taidekontekstin ulkopuolelle.

Esiityjänä esitys oli mielenkiintoinen huolimatta aivan liian lyhyestä esiintyjäntyöhön varatusta harjoitusajasta ja hätäisestä valmistautumisesta kuhunkin esitykseen. Vaikka kauppakeskus oli hälyinen ympäristö, upposi toimintaan keskittyessään helposti hiljaisuuden maailmaan ja ympäristön liike haipui huomion taka-alalle. Vaihdoimme paikkoja psiteestä toiseen kahdenkymmenen minuutin välein, mikä myös kevensi esiintyjien tehtäviä ja toi vaihtelua. 


HILJAISUUDEN POLITIIKKA II
teatteri.nyt/ -festivaali, Kiasma 10.-13.10.2007

Toinen esitys rakennettiin edellisen pohjalta Kiasman teatteri.nyt/-festivaaleille. Halusimme viedä esitysmuotoa pidemmälle ja kokeilla uusia asioita jo tehtyä tutkimusta hyväksi käyttäen. Ensimmäisen esityksen valmistelussa valittettavan vähälle jäänyt esiintyjäntyön harjoittelu sai nyt aikaa – harjoittelimme hiljaista kohtaamista noin kuukauden ajan ennen esityksiä.

Edellisistä esityksistä huomasimme myös, että antoisin kokemus meille ja ehkä myös yleisölle oli suljettu esitys. Nyt käänsimmekin konseptin ympäri: yhtä avointa installaatiota lukuunottamatta Kiasman esitykset pidettiin rajatulle yleisölle, joka vietti esityksessä vajaat kaksi tuntia. Näin saimme tunnelman voimakkaammaksi ja keskittyneemmäksi. Katsojat olivat jo valmiiksi asettuneempia esityksen maailmaan ja hiljaisuudessa viipyminen voimisti väistämättä kokemusta johonkin suuntaan.

Kiasman esityksessä Kampin yksinkertainen installaatio laajennettiin kolminäytöksiseksi esitykseksi. Näytökset teemoitettiin aistien mukaan: ensimmäinen näytös oli kuuloon virittävä Konsertti, toinen tuntoa korostava Kosketus ja kolmas näköä stimuloiva Kuva. Kukin näytös tapahtui omassa tilassaan; yleisö johdatettiin Kiasman aulasta ensimmäiseen tilaan, jonka jälkeen he saivat liikkua tilasta toiseen vapaasti.

Esitys alkoi Kiasman aulasta, jossa esityksen opas kertoi yleisölle muutamia yleisiä toimintaohjeita ja antoi ne heille myös paperilla. Sitten katsojat pukivat kuulosuojaimet ylleen ja opas johdatti heidät rauhalliseen tahtiin läpi Kiasman näyttelytilojen toisessa kerroksessa sijaitseviin esitystiloihin. Matkan varrelle olimme asettaneet muutamia avustajia pysähtyneisiin asentoihin. Katsojat joko tunnistivat nämä esiintyjiksi tai sitten eivät. Joka tapauksessa tämä valmisti ainakin alitajuisella tasolla esityksen maailmaan.

Ensimmäiseen näytökseen astuessaan yleisö riisui kenkänsä ja puki ylleen villasukat. Näytös oli hiljainen konsertti, jossa harmooninsoittaja ja laulaja esittivät lauluja puolen tunnin ajan. He musisoivat oikeasti, mutta ääneti. Katsojat saivat poistua konsertista toiseen näytökseen heti halutessaan. Toinen näytös sijaitsi nämärässä huoneessa, jossa oli kolme kosketuspistettä: tanssija, sängyllä makaava nalle, jonka viereen sai mennä lepäämään sekä sohvalla istuva esiintyjä jota mukautui katsojan kosketukseen. Kussakin pisteessä katsoja sai lähestyä hiljaisuutta esiintyjän kanssa haluamansa ajan.

Kolmas näytös sijaitsi galleriatila Rauhassa ja lähestyi taidenäyttelyn maailmaa. Tilassa oli katsomoksi asetettuja näyttelytuoleja, joilta sai katsella näkymää: korokkeella selin makaavaa alastonta miestä musiikkitalon työmaalle avautuvan seinän kokoisen ikkunan edessä.

Esityksen lopuksi opas johdatti yleisön takaisin aulaan ja päätti esityksen.

Arvostelu: Mustekala.info

HILJAISUUDEN POLITIIKKA III: HILJAINEN ORGASMI
Suuri orkkufestari, Kulttuurikeskus Korjaamo 30.11.2007

Tutkimusvuoden lopuksi järjestettiin Suuri orkkufestivaali, jonne valmistettiin myös uusi versio Hiljaisuuden politiikasta. Festivaalin teema ja kokemukset Kiasman esityksistä saivat meidät kokeilemaan seksuaalisuuden ja laukeamisen avoimempaa läsnäoloa esityksessä. Esitys rakennettiin aikaisempien esitysten pohjalta niin, että käytettiin samoja asetelmia, mutta muutettiin varsinkin visuaalista ilmettä ja esiintyjien ohjeistusta sekä tietysti esityksen nimeä.

Esitys tapahtui Kultuurikeskus Korjaamon baarin parvella, joka punaisella karvalankamatolla vuorattuna ja sängyillä ja jättityynyillä kalustettuna voi tuoda mieleen vaikkapa unkarilaisen bordellin, mikä mainittiin myös ennakkotiedotuksessa. Konsertti jätettiin tästä versiosta pois, mutta Kiasman kaksi muuta näytöstä toteutettiin uusina versioina. Osallistavat pisteet sijoitetiin sängyille ja leikkisän vihreille Poni-istuimille ja Kiasman kolmas näytös ”Kuva” muunnettiin erillisessä huoneessa olevaksi yksityisnäytökseksi, johon alastoman miehen seuraksi sai astua vain yksi katsoja kerrallaan. Olennaisesti läsnä oli myös baarin tunnelma, huolimatta kuulosuojaimista alakerrasta kantautui musiikki esityksen ääniraidaksi ja tilaa elävöitti peilipallon pyörintä.

Esiintyjäntyötä avattiin kohti seksuaalisia sävyjä. Tarkoitus ei ollut pakottaa katsojia tuntemaan seksuaalisia tuntemuksia, mutta olemaan avoin niille. Esiintyjät liikkuivat rennommin ja vapaammin kuin Kampin ja Kiasman esityksissä ja tunnelma yritettiin pitää hiukan eläväisempänä kuin niissä.

Katsojat olivat pääasiassa festivaalin kansainvälisiä osallistujia. Tunnelma oli suhteellisen varovainen ja ujo, mutta katsojien kokemukset jälkikäteen saadun palautteen perusteella hyvin positiivisia. Lyhyellä aikavälillä valmistelluksi esitys oli myös meille tekijöille erittäin antoisa ja opettavainen.

 

Hiljaisuus-työpaja

Syyskuussa pidimme Todellisuuden tutkimuskeskuksen jäsenille ja Hiljaisuuden politiikka -työryhmälle avoimen Hiljaisuus-työpajan. Työpajassa vedimme ensin osallistujille vuorokauden mittaisen esityksellisen hiljaisuuden retriitin. Sen jälkeen avasimme kolmen päivän ajan keväisen tutkimuksemme tuloksia. Lisäksi valmistauduimme samalla syksyn esityksien harjoitusjaksoon.

Vaikka jäsenistön osallistuminen oli varsin vähäistä, oli työpaja onnistunut, erityisesti retriitti oli sekä meille tekijöille että osallistujille hyvin antoisa.

 

Pohdintaa

OSALLISTUMISESTA

Esitykset lähestyivät hiljaisuutta erityisesti erilaisten aistimusten sekä kohtaamisen kautta. Tämän johdosta merkittäväksi osaksi esityksiä tuli se, mitä kutsutaan osallistamiseksi . Kaikissa kolmessa esityksessä katsojalla oli mahdollisuus valita osallistumisensa tapa: hän saattoi seurata sitä katsojana esitystoimintojen ulkopuolella tai osallistujana astumalla osaksi toimintaa. Tällöin hiljaisuus näyttäytyi joko näyttämöllisenä elementtinä tai katsojapositiona .

Osallistamisella tarkoitetaan yleensä sitä, että katsoja ei ainoastaan istu näyttämöstä erotetussa katsomossa ja seuraa sieltä tapahtumia, jotka etenevät näyttämöllä hänestä riippumatta. Sen sijaan katsoja jotenkin avoimesti on osa tapahtumien kulkua, aktiivinen toimija, joka olennaisesti vaikuttaa esityksen kulkuun. Tosi asiassa termi on harhaanjohtaja, sillä kuten jokainen esiintyjä tietää, yleisö vaikuttaa esityksen tunnelmaan ja kulkuun kaikissa esityksissä. Yleisö siis osallistuu siihen, millainen esityksestä tulee. Suurimmassa osassa esityksistä tämä kuitenkin tapahtuu yleisön jäsenten sitä tiedostamatta, ikään kuin salaa. Jos esitys nostaa tämän esitykselle taidemuotona ominaisen ja välttämättömän interaktiivisuuden esiin, tekee siitä konkreettista ja näkyvää, kutsutaan sitä osallistavaksi.

Hiljaisuuden politiikassa tällainen katsojien näkyvä osallistuminen oli siis tärkeä osa esitystä. Osittain tämä johtui siitä, että ensimmäisessä, Kampin kauppakeskuksessa toteutetussa esityksessä esityksen keskeiseksi muodoksi valittiin yhden esiintyjän ja yhden katsojan välinen kohtaaminen . Tämä muoto teki esityksestä ilmeisen osallistavan, ilman aktiivista katsojaa tuota kohtaamista ei olisi tapahtunut, eikä esitystä olisi olennaisilta osiltaan tapahtunut lainkaan.

Toisaalta lähestyimme esityksellisyyttä kehollisuuden ja aistillisuuden kautta. Kehollisuus tarkoittaa tässä sitä, että esityksen olennainen sisältö ei ole älyllinen, eikä se ole välitettävissä vain sanallisesti ja näköaistin kautta. Yritimme mahdollistaa hiljaisuuden kokemuksia herkistämällä katsoja aistimaan luomaamme hiljaista tunnelmaa monin aistein. Aktivoimme varsinkin tuntoa, kuuloa, näköä, liikeaistia ja kehon sisäisiä aistimuksia. Tämäkin moniaistillinen lähestymistapa voimisti osallistumisen tunnetta. Yleisönä olemisen konventioissa korostuvat pään alueen kokemukset: näkö- ja kuuloaistit ja katsojan mielen liikkeet. Kun laajensimme tätä koko kehon alueelle tuleviin aistimuksiin ja toimme mielen liikkeen rinnalle kehon liikkeen ja asennot esityksen sisältönä, tuli esityksestä ”osallistavampi”. Mistä voinee päätellä, että osallistuminen voi tarkoittaa myös, että ihminen on mukana toiminnassa liikkuvana kokonaisuutena , ei vain staattisena päänä.

Osallistumisessa mielenkiintoista on myös suostuminen . Pitääkö katsojan suostua esityksen tarjoamiin ehdotuksiin? Eli pitäisikö osallistavaan esitykseen tulleen katsojan osallistua ja vielä osallistua tietyllä tavalla? Tähän kysymykseen on kaksi erilaista vastausta. Voidaan ajatella, että esitys, joka onnistuakseen vaatii katsojalta tietynlaisia reaktioita, on fasistinen ja propagandistinen. Katsojat jakautuvat tällöin ’hyviin’ ja ’huonoihin’ katsojiin; niihin jotka myötäilevät esitystä ja niihin jotka vastustavat/kritisoivat/haastavat sitä.

Toisaalta voidaan ajatella, että esitys ja sen mukana katsojat ja esiintyjät pääsevät sitä pidemmälle, mitä enemmän he suostuvat toistensa ehdotuksiin. Esitys ja esiintyjät ovat tässä mielessä aina aktiivisempi ja hallitsevampi osapuoli ja katsoja siis se jonka täytyy suostua enemmän. Tällöin nousee olennaiseksi esityksen ominaislaatu ja suunta. Jos esitys pyrkii konflikteihin, ravisteluun ja problematisointiin, on toivottavaa, että katsoja ei suostu sen tarjouksiin. Jos taas esitys pyrkii kommunikaatioon, kohtaamiseen tai jopa läheisyyteen, tarvitsee se katsojan suostumusta edetäkseen sinne. Hiljaisuuden politiikka oli tällainen esitys.

Esityksen nimi antoi kuitenkin tässä suhteessa ristiriitaisen viestin. ’Politiikka’ tuntuu helposti tuovan ihmisten mieleen ristiriidat, konfliktit ja väkivallan. Kun harmoniseen kommunikaatioon tähtäävä esitys oli leimattu tuolla sanalla, olivat monet katsojat hämmentyneitä. Tämä esti joissain tapauksissa hiljaisuuden kokemusten saavuttamista, mikä taas oli esityksen päämäärä. Toisaalta nimi toi esitykseen särmää ja ehkä esti sitä liukumasta liian lähelle terapiaa.

Katsojapalautteen perusteella tuli sellainen vaikutelma, että ne ihmiset, joille kriittisyys on luonteenomaista, olivat myös esitystä kohtaan kriittisiä, kokivat sen haasteena eivätkä halunneet niin helposti suostua sen johdateltaviksi. Sen sijaan ne ihmiset, joille hyväksyminen on luonteenomaista, hyväksyivät myös esityksen ehdotukset helpommin ja antautuivat sen johdateltaviksi. Lisäksi tähän vaikuttivat mm. kulttuuritaustat ja keholliset kokemukset tai niiden puute.

 

HILJAISUUDESTA

Hiljaisuus näyttäytyi koko prosessin ajan ja myös sen jälkeen erittäin laajana ja hedelmällisenä alueena. Sitä voisi tutkia loputtomiin. Toisaalta tuntuu, että löysimme jotain olennaista sekä hiljaisuuden että esityksellisyyden kannalta.

Koska liikuimme itsellemme uusilla alueilla osallistavan esitystaiteen parissa, oli hiljaisuus minimalistisuudessa hyvä aihepiiri. Sen avulla pääsimme kiinni sellaisiin kohtaamisen yksinkertaisiin peruselementteihin, jotka helposti täydemmässä aiheistossa jäävät piiloon moninaisuuden alle. Hiljaisessa kohtaamisessa jokainen pieninkin muutos on suuri, jokainen esiintyjän olemisen hienovarainen väre välittyy katsojaan, jokainen ajatuskin on tärkeä. Näin pääsimme hiljaisuuden varjolla tutkimaan myös sitä, mitä tapahtuu kun esiintyjä on kosketuksissa katsojan kanssa ja miten herkistää katsoja aistimaan jotain hyvin hienovaraista.

Mielenkiintoista oli myös hiljaisuuden ilmeinen suhde terapiaan; monet katsojat kokivat esityksen terapeuttiseksi kokemukseksi.

 

TULEVAISUUDESTA

Yllä mainittu esityksen, esiintyjän ja katsojan kehollisen kohtaamisen tutkiminen oli ehdottomasti osuvaa, sillä vuonna 2008 tutkimme Todellisuuden tutkimuskeskuksen pääteemana katsoja-kokijan kehoa esityksessä. Hiljaisuuden politiikka -projekti kokonaisuudessaan loi hienolla tavalla pohjaa tulevalle tutkimukselle.

Erityishuomion tulevaisuuden suhteen saa myös Hiljaisuus-työpajassa tehty esityksellisen retriitin kokeilu – kevään 2008 pääesityksenä valmistamme retriittiesityksen Luopuminen.

Myös uusia sovelluksia Hiljaisuuden politiikka -projektin sisällä on haudutteluvaiheessa.

Politics of Silence was a series of performances dealing with and creating experiences of silence. It was both an investigation on the human silent experience and to the possibility or impossibility on silence in our society. The performances rising from this research strived to create situations, where the audience could experience silence. This was accomplished by several different versions of a silent or still space – a space where one can quiet down.

In 2007 Politics of Silence was a part of Reality Research Centers research plan focusing on the relationship of society and art and on political performance. Three performances were created during the year: in May at the Kamppi shopping center, in October at the museum of contemporary art Kiasma and in November Silent Orgasm at Culture Factory Korjaamo, as a part of The Great Orgasm Festival.

The Group

Concept and direction: Julius Elo, Anna Jussilainen, Tuomas Laitinen
Other performers: Saara Hannula, Minja Mertanen, Petri Taipale (in Kamppi also Janne Saarakkala)